Mangaka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mangaka (jap. 漫画家) on japania ja tarkoittaa mangataiteilijaa. Kuten mangaa, länsimaissa lainasanaa käytetään kuitenkin pelkästään japanilaisista manga-artisteista. Itse mangakan lisäksi mangaa piirtämässä voi olla useita apulaisia, jotka huolehtivat muun muassa rastereista ja taustoista.

Nimen -ka (家) pääte viittaa alan erityisosaajaan.

Apulaisten palkkaaminen edellyttää mangakalta harkintaa, sillä hän ei saa tekijänoikeustuloja tai vastaavia lehdessä julkaistusta sarjakuvasta vaan hän on julkaisevan lehden kustantamon palkkaama. Mangaka saa lehden kustantajalta maksun sivumäärän mukaan sekä mahdollisesti kertamaksun anime- tai videopelisovituksesta.[1] Sarjakuvastaan mangaka saa suoraan tuloja mahdollisesti koottavasta tankōbon-julkaisun myynnistä.[1] Mangaka voi myös tehdä tietoisen ratkaisun pitäytymisestä poissa valtavirrasta.

Alalla ovat yleisesti ongelmana alhaiset tulot, tiukka aikataulu ja suuri työmäärä.[2]

Käsikirjoituksen ja piirroksen voivat tehdä eri henkilöt kuten Tsugumi Ōban käsikirjoittamassa ja Takeshi Obatan piirtämässä Death Note -sarjassa.[3]

Viihteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manga-taiteilijan elämää on myös kuvattu mangassa ja animessa kuten Mangaka-san to Ashisutanto-san to ja Bakuman.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Daryl Harding: How Mangaka Get Paid For Their Series and Royalties For Anime medium.com. 31.5.2018. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  2. Hannah Collins: Reasons Being A Manga Artist Is A Living Nightmare ranker.com. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  3. Death Note Creators Confirmed to Launch Bakuman Manga animenewsnetwork.com. Viitattu 3.8.2009.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mangaka