Elokuva-arvio | Hissillä mestauslavalle – Miles Davisin improvisoitu musiikki kannattelee elokuvahistorian tärkeää klassikkoa | Paikalliset | Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset

Elokuva-arvio | Hissillä mestauslavalle – Miles Davisin improvisoitu musiikki kannattelee elokuvahistorian tärkeää klassikkoa

Louis Mallen ikoninen elokuva Kavin aluessarjassa tiistaina.

Louis Mallen ohjaama Hissillä mestauslavalle vuodelta 1958 kuuluu lähes pakollisiin elokuviin, jos on kiinnostunut elokuvataiteen historiasta – tämä on Se elokuva, joka merkitsi vedenjakajaa vanhan koulun ja Ranskan kuuluisan ”uuden aallon” välillä.

Kysymys on kiinnostavasta elokuvasta ilman sen ikonista asemaakin. Elokuva tietoisesti rikkoo vakiintuneita kaanoneita. Sen kuvasto, äänimaailma, leikkaus, näyttelytyö – kaikesta on karisteltu menneen maailman pehmeät sävyt ja romantiikka; tilalle on tullut kokonaan uusi tapa tehdä elokuvaa.

Noir-henkisessä tarinassa kaksi pariskuntaa luisuu rikoksen tielle ja kohtalot kietoutuvat sattumien kautta toisiinsa. Enempää ei voi kertoa – tarinan jännitys pitää otteessaan loppuratkaisuun asti. Keskeisesti mukana on uuden ajan kuvastoa: johtomotiiveina sanomalehti ja valokuvat. Sekä tietysti Mercedes Benz 300 SL:n coupé (suurharvinaisuus, niin sanottu ”lokinsiipi”-malli).

Miljööt ovat moderneja rakennuksia, moottoritie, motelli, poliisiasema, katuja, baareja, kahviloita – ja hissi. Kronenbourgin valomainos välkkyy hissiin, johon murhan tehnyt mies (Maurice Ronet) on jäänyt vangiksi. Sillä aikaa hänen rakastajattarensa, murhatun leski (Jeanne Moreau), kulkee pitkin katuja rakastajaansa etsimässä. Aikataulut eivät pidä, kännykkää ei ole keksitty.

Moreau tekee roolistaan unohtumattoman. On sanottu, että aiemmin naisen kasvoja ei ole elokuvassa kuvattu täten: paljaina, todelliset tunteet näyttäen, ahdinkoa piilottamatta. Hänen meikkaamattomia kasvojaan valaisevat vain kaupungin todelliset valot hänen kulkiessaan hämmentyneenä, kuin transsissa.

Ei ole hämmästyttävää, että Mallen seuraavan elokuvan Rakastavaiset (Les amants) filmaamisen aikana Malle ja Moreau olivatkin itse rakastavaisia.

Elokuvaa kannattelee ja kommentoi kohtausten päälle improvisoitu Miles Davisin musiikki. Tapaa jolla Malle yhdisti musiikin kuviin ja eri tunnetiloihin pidetään kumouksellisena.

Elokuva on mukaansa imaiseva, paikoin piinallinen, kaiken aikaa uskottava. Tämä ei todellakaan ole James Bond -elokuva, jossa hissistä voi noin vain paeta, jos sattuu olemaan agentti jolla on lupa tappaa. Suoraviivaisen logiikan sijasta oudot sattumat ja kohtaamattomuudet kuljettavat tarinaa eteenpäin, juuri elämälle ominaisten väärinkäsitysten kautta.

Kavin aluesarja: Louis Malle, Hissillä mestauslavalle (Ascenseur pour l’échafaud, Ranska 1958) ti 28.3. kello 18 BioRex, sali 4. K16. Liput 6 euroa Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai ovelta kortilla/käteisellä klo 17.45 alkaen.