Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo on valittu Serie B:n kuukauden pelaajaksi, selviää Italian jalkapallon pelaajayhdistyksen verkkosivuilta.
Pelaajayhdistyksen mukaan sekä Pohjanpalon seura Venezia että koko Serie B kehittyvät viikko viikolta paremmiksi suomalaispelaajan ansiosta.
Pohjanpalo pelaa italialaisseurassa nyt toista kauttaan ja johtaa Serie B:n maalipörssiä. Lisäksi hän on valloittanut fanien sydämet ja saanut lempinimen ”Il Doge”, jolla viitataan johtajaan.
Tällä kaudella Pohjanpalo on tehnyt 27 ottelussa yhteensä 19 osumaa. Viime kaudella maaleja syntyi 19.
Venezia on tällä hetkellä Serie B:n sarjataulukossa neljäntenä, ja eroa toisena olevaan Comoon on vain kolme pistettä. Kaksi parasta nousee kauden päätteeksi suoraan Serie A:han. Seuraavat kuusi seuraa karsivat kolmannesta nousupaikasta.
Pohjanpaloa ei näkynyt sunnuntaina joukkueensa kokoonpanossa. Taustalla oli Italian yleisradioyhtiö Rain mukaan iloinen perhesyy: Pohjanpalon Catherina-vaimo oli viimeisillään raskaana.