Yle näyttää Huuhkajien EM-karsinnat kanavillaan. Suora lähetys Tanska-ottelusta torstaina klo 21 alkaen TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa. Ottelu alkaa klo 21.45.
– Kuulitko mun reissusta Lontooseen?
Richard Jensen pudistelee päätään Gornik Zabrzen kotistadionin pelaajatunnelissa. Seuran mediavastaava Patryk Sosna seisoo vieressä ja hymyilee.
– Olen matkustanut paljon, mutta koskaan ennen lentoa ei ole peruttu, Jensen jatkaa tarinaa kaoottisista viime tunneistaan.
Hän oli käynyt tapaamassa tyttöystäväänsä ja myöhästyminen aamutreeneistä oli pienestä kiinni, kun lentoa Englannista Puolaan oli ensin lykätty parilla tunnilla ja lopulta peruttu.
Jensen joutui etsimään korvaavan lennon, ja löysi sellaisen parilla kympillä – mutta lento lähti Stanstedista, ei Lutonista, missä hän oli.
Ylimääräinen hotelliyö ja taksimatkat lentokenttien välillä johtivat siihen, että lasku paisui moneen sataan euroon, mutta perille hän pääsi.
Hän lopettaa värikkään kertomuksensa syvään huokaukseen. Sitten hän nostaa etusormensa ilmaan, ja jatkaa:
– And then, the landing!
Myöskään laskeutuminen ei mennyt putkeen lentokoneen elektroniikkavirheen takia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: Jensen ehti harjoituksiin ajoissa, vaikka yöunet jäivät vähiin.
Hän lopettaa tarinan puolalaiseen suosikkikirosanaansa:
– Kurwa!
Viimeinen vuorokausi on hieman kuin Jensenin ura pienoiskoossa. Hän on kohdannut paljon turbulenssia jalkapallomatkallaan, joka on vienyt hänet Puolaan pitkän Hollannin välilaskun kautta.
Tunteet ovat liitäneet vihan, turhautuneisuuden ja luovuttamisen sumuisessa välimaastossa. Tuulta siipien alle ovat antaneet muutamat ohimenevät onnistumiset.
Katso Sportlivin minidokumentti Richard Jensenistä alta:
Lopulta hän löysi perille. Nyt 27-vuotias keskuspuolustaja on A-maajoukkuemies ja täysverinen jalkapalloammattilainen, joka nauttii elämästään.
Tekisikö hän kaiken uudestaan? Elämä, jota Jensen on elänyt, ei ole ollut normaalia. Jahdatessa futisunelmaansa muut intohimot ovat jääneet taka-alalle.
Jensen aloittaa kertomalla, kuinka kiitollinen hän on kaikesta, mitä hän on kokenut, nähnyt ja oppinut. Jalkapallo on muovannut hänestä sen henkilön, joka hän tänään on. Hän on onnellinen, sitä hän haluaa painottaa.
Mutta lopputulema on silti selvä.
– Olisi hullua valita sama uudestaan.
”En tiennyt mitään aikuisesta elämästä”
Lukio tai ammattikoulu?
Tätä kysymystä Richard Jensenin koulukaverit pohtivat noin kymmenen vuotta sitten. Samaan aikaan porvoolaisfutaaja kiemurteli vielä kiperämmän kysymyksen parissa:
Muutanko Hollantiin ja laitan kaiken peliin yltääkseni jalkapalloammattilaiseksi, vai jäänkö tuttuun ja turvalliseen Suomeen?
Hän valitsi ensimmäisen.
Istuessaan nyt puolen tunnin ajomatkan päässä Zabrzen harjoituskeskuksesta, avarassa ja siististi sisustetussa asunnossaan Katowicessa, Jensen kutsuu valintaa ”naiiviksi poikaunelmaksi”.
15-vuotiaana hän oli vakuuttunut siitä, että jalkapalloelämä olisi ruusuilla tanssimista. Oli itsestäänselvää, että hän ja pikkuveli Fredrik ”Pikku” Jensen saisivat pelata yhdessä A-maajoukkueessa.
– En tiennyt yhtään mitään aikuisesta elämästä.
Pikkuveljen rakettimainen nousu laittoi ahtaalle
Isoveli oli askeleen edellä. Aluksi.
Vuonna 2012 Richard muutti Enschedeen pelatakseen Twenten junioreissa, ja vuotta myöhemmin Fredrik seurasi perässä.
Pikkuhiljaa roolit vaihtuivat. Richard istui Twenten penkillä neljässä Hollannin liigaottelussa kaudella 2015–2016, mutta kentälle asti ei ollut asiaa.
Seuraavalla kaudella Richard ei enää mahtunut edustusjoukkueeseen, kun taas Fredrik sai kutsun ylös. Hän kiitti luottamuksesta iskemällä usean liigamaalin ja kausi kulminoitui A-maajoukkuekutsuun ja täysosumaan debyyttiottelussa Itävaltaa vastaan.
Sivuutetulle isoveljelle Fredrikin rakettimainen nousu oli paha pala purtavaksi. Sisarusrakkaus pantiin testiin.
– Minun oli vaikea hyväksyä sitä. Sitten junnasin vielä itse paikallani kolmisen vuotta, ja tuntui siltä, että kaikki on minua vastaan. Että urasta ei tule yhtään mitään, Richard Jensen sanoo.
Pikkuveli siirtyi Saksan Bundesliigaan ja sai edustaa Suomea EM-kisoissa, samalla kun Richard polki paikallaan odottaen läpimurtoaan Twentessä. Sitä ei ikinä tullut.
Kolikonheitolla finaaliin
Richard Jensen kävelee käytävän loppuun ja areena aukenee hänen edessään. Katsomoita komistavat kuvat entisaikojen tähtipelaajista.
Gornik Zabrze oli mahtiseura Puolassa 1950–80-luvuilla ja stadionin palkintokaapista löytyy 14 mestaruuspokaalia.
Seuran suurin saavutus kotimaan kenttien ulkopuolella tuli 52 vuotta sitten. Jo vuosikymmeniä sitten lakkautetussa Cup-voittajien cupissa Gornik pelasi peräti kolme välieräottelua AS Romaa vastaan.
Kaikki päättyivät tasan, kaksi jatkoajan jälkeen. Kolmatta seurasi siis luonnollisesti kaiken ratkaiseva rangaistuspotkukilpailu? Ei suinkaan.
Rakeisista kuvista Youtubessa pystyy näkemään, kuinka puolalaispelaajat pomppivat riemusta finaalipaikan ratkettua – kolikonheittoon. Loppuottelussa Gornik sitten hävisi Manchester Citylle 1–2. Seuraavalla kaudella otettiin käyttöön pilkkukisat.
Gornik, joka tarkoittaa kaivostyöläistä puolaksi, on perinteinen teollisuusseura. Kaivostoiminnan kuivuessa myös seuran resurssit ovat huvenneet ja edellisestä liigatittelistä on kulunut 34 vuotta.
Mutta uskollinen kannattajakunta on tallella. Richard Jensenin avatessa maalihanansa Gornikissa syyskuun lopussa, ottelua Piast Gliwicea vastaan seurasi paikan päällä 19 000 katsojaa.
– Tunnelma kotiotteluissa on ihan eri tasolla kuin Rodan matseissa.
Jensen siirtyi Puolaan hollantilaisesta Roda JC:stä.
Silloin mietin: Mitä tämä on? Mitä minä täällä teen?
Richard Jensen
Neljää vuottaan Rodassa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Jensen kuvailee sekaviksi. Seuralla oli taloudellisia ongelmia ja värikäs omistaja.
Sitten iski pandemia. Jensen eli suurelta osin eristyksissä muusta maailmasta, arki oli monotonista, eikä hän päässyt viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa.
– Kamppailin paljon omien ajatusten kanssa ja seinät alkoivat pikkuhiljaa puhua takaisin. Silloin mietin: Mitä tämä on? Mitä minä täällä teen?
Hän myöntää, että ajatukset harhailivat myös uran lopettamisessa. Mutta kun usko horjui ja epätoivon aallot kävivät korkeimmillaan, pikkuveli oli majakka myrskyn keskellä.
Fredrikin kiihdytettyä isoveljestään ohi, Richard murjotti hetken, kunnes hän nieli ylpeytensä ja kävi rehellisen keskustelun veljensä kanssa. Ilma puhdistui, Richardin oli taas helpompi hengittää ja jo vahva suhde vankistui entisestään.
Veljekset puhuvat toistensa kanssa päivittäin ja sisarusten välinen kilpailu on muuttunut toksisesta motivoivaksi.
– ”Pikku” on ollut ratkaisevassa roolissa, kun olen kamppaillut jatkamisen ja lopettamisen välillä. Olen seurannut hänen menestystään ja ajatellut, että minäkin haluan tuonne.
Yksi tavoite oli pitkään ja sitkeästi muiden yläpuolella.
Edes. Yksi. Hemmetin. A-maaottelu.
Maaottelut herättivät seurojen kiinnostuksen
Sitkeys kannatti, ja lopulta Richard Jensen sai kaipaamansa nosteen.
Miten? On hankalaa tarjota yksiselitteistä vastausta. Yhtä ratkaisevaa käännekohtaa ei löydy, sen sijaan suotuisa yhtälö rakentui monesta eri komponentista.
Ensinnäkin korona-aika toi yksinäisyyden lisäksi mahdollisuuden panostaa lepoon ja laadukkaaseen fysiikkaharjoitteluun. Tämä vähensi loukkaantumisherkkyyttä, ja Rodan kapteeniksi noussut toppari paransi vähä vähältä otteitaan.
Samalla usea luottopelaaja jätti Huuhkajat EM-kisojen jälkeen. Kun muun muassa Paulus Arajuuri ja Joona Toivio astuivat sivuun, ovi oli avoinna vasenjalkaiselle keskuspuolustajalle, joka nauttii vastuusta pelinrakenteluvaiheessa.
Kun mahdollisuus lopulta siunaantui, Jensen tarttui siihen kahdella kädellä. Aivan kuten pikkuveli viisi vuotta aikaisemmin.
Jensen on kesäkuun debyytistä lähtien esiintynyt vakuuttavasti Suomen takalinjoilla. Kun tavoite yhdestä maaottelusta lopulta täyttyi, otteluita on nopeaan tahtiin seurannut neljä lisää.
Maajoukkuestatus nosti myös osakkeita siirtomarkkinoilla. Jensen oli valmis jättämään Rodan taakseen jo pari vuotta aikaisemmin, mutta silloin ottajia ei löytynyt. Nyt löytyi.
Jensen vakuuttui Gornik Zabrzen tulevaisuuden visiosta, ja ajatus päästä pelaamaan liigajalkapalloa futishulluun maahan intohimoisen yleisön eteen veti puoleensa. Matka vei kaakkois-Puolaan.
Joukkuekaverina on muun muassa lähistöllä syntynyt, Saksan maailmanmestarihyökkääjä Lukas Podolski.
– Richard on mainio tyyppi, joka on taitava motivoimaan muita pukuhuoneessa. Hän johtaa esimerkillä ja on meille todella hyödyllinen, ja toivonkin, että hän jää tänne kauemmin kuin vain yhdeksi vuodeksi, Podolski sanoo.
Päävalmentaja Bartosch Gaul komppaa Podolskia.
– Hän tuo mukanaan valtavasti positiivista energiaa, on utelias ja haluaa koko ajan kehittyä. Hän on edennyt urallaan askeleen kerrallaan, ja siihen vaaditaan luonnetta ja kuria.
Lentäjä, yrittäjä vai jalkapalloilija?
Kirjamaku voi kertoa ihmisestä paljon.
Aoife Abbeyn kirja Seven Signs of Life lojuu avattuna Richard Jensenin sängyllä. Kirjahyllyssä Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla, Haruki Murakamin Norwegian Wood ja Jessikka Aron Putinin trollit seisovat vieri vieressä.
Useimmat kirjoista ovat suomeksi, jota suomenruotsalainen Jensen mielellään lukee ylläpitääkseen kielitaitoaan. Ruokapöydällä makaa kolme viikkoa vanha Helsingin Sanomat.
– Mummi ja ukki lähettävät minulle aina sunnuntain paperilehden Puolaan. En tiedä montaa parempaa asiaa kuin istua lukemassa sunnuntaihesaria rauhassa kahvikuppi kädessä.
Richard Jensen on tiedonjanoinen ja opiskelunhaluinen.
– Jalkapallo on ohjannut elämääni, mutta olen aina ollut henkilö, joka tarvitsee vastapainoa.
Ensin hän kirjoitti ylioppilaaksi etänä ja opiskelee nyt toista vuotta kauppakorkeakoulu Hankenilla. Veljensä Fredrikin ja isänsä Henrikin kanssa hän on perustanut järviruokon torjuntaan erikoistuneen firman.
Hollannissa hän myös hankki itselleen lentäjän lisenssin.
– Se on mahtava tapa sulkea jalkapallo täysin mielestä otteluiden jälkeen. Jos en keskity lentämiseen sataprosenttisesti, se voi johtaa todella vaarallisiin tilanteisiin ilmassa.
Jos saisin puhua 15-vuotiaan Riken kanssa, suosittelisin hänelle jotain toista polkua elämässä kuin jalkapalloa.
Richard Jensen
Kun avaa yhden oven, toinen sulkeutuu.
15-vuotiaana Richard Jensen käänsi selkänsä tielle, joka olisi voinut viedä hänet kovan harjoittelun, tarkan ruokavalion ja ajoittain raastavan yksinäisyyden täytteisestä futisarjesta perusnuoren vapaampaan elämään. Palkinnoksi valinnastaan hän on kokenut tunteiden koko kirjon täydellisestä euforiasta raakaan pettymykseen.
Olisiko hän tänään kurkistanut sisään toisesta ovesta?
– Kun nyt tiedän, miten paljon tähän pisteeseen pääsemiseen on vaadittu, miten paljon olen joutunut uhraamaan, miten paljon kärsivällisyyttä tarvitaan... Kuulostaa absurdilta ajatukselta, että valitsisin sen reitin uudestaan, Jensen sanoo.
– Kuten sanottua, olen uskomattoman kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut kokea. Sitä haluan korostaa. Olen iloinen, että kaikki se on tehnyt minusta sen pelaajan ja ihmisen, joka tänään olen.
Mutta...
– Jos saisin puhua 15-vuotiaan Riken kanssa, suosittelisin hänelle jotain toista polkua elämässä kuin jalkapalloa.
Mitä polkua? Jos Jensen saisi valita vapaasti, hän hakisi hävittäjälentäjäksi.
Sen unelman hän on saanut unohtaa. Sen sijaan hän seisoi viikko Sportlivin Puolan-vierailun jälkeen pikkuveljensä Fredrikin vieressä veisaamassa Suomen kansallislaulua, kun porvoolaisveljekset nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä Huuhkajien avauksessa.
Jatkoa seuraa tämän jutun julkaisuviikolla alkavissa EM-karsinnoissa, kun Suomi kohtaa Tanskan ja Pohjois-Irlannin.
Naiivi poikaunelma toteutui. Kymmenen vuoden ristiretken jälkeen Richard Jensen on löytänyt perille ammattilaispolullaan.
