Vuosikymmen joka halkesi kahtia – 1990-luvulla Suomi repesi, kun lama, nousukausi ja kansainvälistyminen kohtelivat suomalaisia eri tavoin

Tuhannet hautakynttilät lepattavat Helsingin Tuomiokirkon portailla. Keltasiniset liput liehuvat sytyttäjien päiden yläpuolella, välillä nousee plakaatti, jossa lukee Slava Ukraini – tai #slavaukraini, kuten nykypäivänä kirjoitetaan.

On kuluvan vuoden helmikuu, Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman hyökkäyssodan yksivuotispäivä. Tällaista päivää ei pitänyt enää edes tulla. Mitä oikein tapahtui, risteää monen vakavilla kasvoilla.

Vuodelleen 30 vuotta aikaisemmin samalla torilla väkijoukko lainehtii kovin toisenlaisissa tunnelmissa. Ulkoilmakonsertissa ”maailman huonoimmaksi rock-yhtyeeksi” itseään kutsuva Leningrad Cowboys esiintyy yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa. Erikoislaatuisessa spektaakkelissa erikoislaatuisinta on lopulta se, ettei kuoron kotimaata käytännössä ole olemassa. Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli hajonnut, sen maineikas symboli esiintyy Suomessa ilman armeijaa, jonka nimeä se kantaa.

1990-luvun alussa maailmanjärjestys muuttui ja samalla Suomen paikka maailmassa. Vastakkainasettelun piti olla ohi lopullisesti, kun kylmän sodan hyytävyydestä oli päästy. Niin ei käynyt, kuten nykypäivänä liiankin hyvin tiedetään.

Toisaalta jo 1990-luvulla ehdittiin kokea todellisuuden risti­riitaisuus. Vuosikymmentä hallitsi toisaalta lama, toisaalta nousukausi, toisaalta kansainvälistyminen, toisaalta kansallismielisyys. Suuret mullistukset vyöryivät kuin nopeutetussa filmissä.

Lauluntekijä Ismo Alanko sanoitti aikalaiskokemuksen: ”Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä” – eikä kaikille käynyt pudotuksessa hyvin.

Historioitsija Tuomas Tepora Tampereen yliopistosta on tutkinut kylmän sodan jälkeistä aikaa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ”Himmeä voitto?”.

– Oli pari vuotta, jolloin tuntui, että kaikki on mahdollista, hän kiteyttää. Noiden vuosikymmenen vaihteeseen ajoittuneiden vuosien aikana niin sanottu rautaesirippu poistui itäblokin vapautuessa, Berliinin muuri murtui ja Saksat jälleenyhdistyivät, Baltian maat itsenäistyivät ja Neuvostoliitto hajosi. Pieni maa ison naapurin vieressä sai kokea jotain ennenkuulumatonta.

– Esimerkkinä Neuvostoliitto myönsi aloittaneensa talvisodan, Tuomas Tepora mainitsee muistuttaen samalla, että tunnustus on sittemmin peruttu.

Neuvostoliiton mahti oli alkanut osoittaa murenemisen merkkejä jo 1980-luvulla, mikä heijastui suomalaisten asenteisiin. Erityisesti 1980-luvun Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkimainingeissa uusi ydinvoimalahanke torpattiin vuonna 1992.

Baltian maiden itsenäistyttyä suomalaiset innostuivat varsinkin Tallinnan-matkailusta. Moni pääsi ensi kertaa käymään Karjalassa sitten toisen maailmansodan. Myös Leningrad kiinnosti eksoottisena kohteena. Matkailu avarsi ja näytti kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen jälkeensä jättämän elintasokuilun. Mikä ennen oli herättänyt pelkoa, sai aikaan säälin ja sympatian tunteita. Moni suomalainen rohkeni sanomaan julkisesti naapurista asioita, jotka aiemmin olisivat olleet vaarallisia. Sukulaiskansoista kuten inkerin­suomalaisista uskallettiin puhua, ja presidentti Mauno Koivisto kutsui heidät Suomeen.

Ihmekö siis, että kun Puna-armeijan kuoro kajautti Senaatintorilla venäläisen Kalinka-kansanlaulun perään ZZ Top -yhtyeen Gimme All Your Lovin’ -kappaleen, monen kuulijan kasvoilla näkyi paitsi riemastuksen myös helpotuksen hymy.

”Ainoa mikä nyt kelluu, on Suomen markka.” Näin kuvasi elämäänsä vuonna 1993 yo-merkonomiksi valmistunut nainen teoksessa ”Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria”.

1980-luku oli nostanut suomalaisten elintasoa, ja siitä oli otettu ilo irti. Monilla oli mahdollisuuksia ilonpitoon – ”kasarilla” elintasoerot kun olivat Suomessa historian pienimmät. 1990-luvun alku merkitsi täyskäännöstä.

Lama ei vain lopettanut yhteisiä juhlia, vaan repäisi ­suomalaisten todellisuudet erilleen toisistaan. Suomalaiset olivat edelleen samaa kansaa, mutta elivät kuin eri maassa.

Vaikka toisinaan laman syynä on pidetty ylikierroksille lähtenyttä kulutusjuhlaa, valtakunnan tasolla lamaan vaikutti erityisesti 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden nopea vapauttaminen. Se johti yritysten holtittomaan velanottoon ja spekulatiiviseen sijoittamiseen eli kasinotalouteen.

Suomessa suosittiin kovan markan politiikkaa, joka heikensi kilpailukykyä ja nosti korkoja. Kun Neuvostoliitto romahti, moni perinteisesti vahva, bilateraalisen kaupan ikuisuuteen luottanut ala kärsi. Varsinkin rakennusala oli idänkaupan seurauksena päässyt helpon menestyksen makuun. Rakennus- ja kiinteistöbisnes ylikuumenivat, minkä seurauksena asuntomarkkinat romahtivat. Seurauksena oli pankkikriisi ja liikepankkien pelastusoperaatio valtion myöntämillä tuilla, joiden kustannukset nousivat kahdeksaan prosenttiin Suomen bruttokansantuotteesta.

Heikentynyt taloustilanne ja yritysten konkurssiaalto ­saivat aikaan ennennäkemättömän massatyöttömyyden. Pahimmillaan jopa puoli miljoonaa suomalaista oli työttömänä, eli 17 prosenttia työvoimasta.

– Suomalainen identiteetti oli ollut vahvasti sidoksissa työhön. Työ loi hierarkian, luonnehtii tutkija Noora Kallioniemi Turun yliopistosta.

Suomalaisten ylivelkaantuminen näkyi lisääntyneenä työmääränä ulosottovirastoissa. Syvimmillään oltiin tilanteessa, jossa lähes joka kymmenes oli ulosotossa. Viimeiset vapautuivat velkavankeudesta vasta vuonna 2020, kiitos uuden lain, joka teki mahdolliseksi velan vanhenemisen.

– Lama kohteli eri tavoin eri ihmisiä. Silti kokemus lamasta oli niilläkin, joilla työpaikka oli säilynyt. Ja niillä, jotka jopa hyötyivät siitä, huomauttaa Tuomas Tepora.

Lamalta oli mahdoton ummistaa silmiään. Leipäjonot kiemurtelivat kaupunkien kaduilla ja lähiöiden ostareilla, joilla kirpputorit olivat vallanneet entiset myymälätilat.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä muihin kuntien kuluihin tehtiin tuntuvia leikkauksia, joiden jäljet näkyvät yhä. Vastikään Itä-Suomen yliopistossa tarkastetussa Rand Jarrochin väitöstutkimuksessa on havaittu laman vaikuttaneen suomalaisten terveyteen monin tavoin: esimerkiksi naisten kohdalla riskit sydän- ja verisuonisairauksiin kohosivat tilastollisesti merkitsevästi, ja miehillä syövän lisäksi sairaalahoitoa vaativat mielenterveys- ja päihdeongelmat.

Lasten todellisuudessa lamasta tuli määrittävä suku­polvikokemus. Vaikka kotona lamasta olisi selvitty pienin kolhuin, kouluissa niukat ajat näkyivät kaikille, puolikkaina kumeina ja monta kertaa kierrätettyinä kirjoina.

– Kuvaavana anekdoottina voi mainita kokemuksen kauppaopistossa vuonna 1990, Tuomas Tepora kertoo.

– Vuonna 1991 lukujärjestystä ei enää jaettu, vaan se ­heijastettiin piirtoheittimellä, josta kunkin opiskelijan piti kopioida se omalla kynällä omalle paperille. Vuonna 1992 lukujärjestystä ei enää edes muutettu.

Lupsakka, toimeton, äidin hoivaa tarvitseva. Tällainen oli yksi lama-ajan Suomen suosikkimiehistä, Timo Koivusalon esittämä Pekko Aikamiespoika.

Laman-ajan mieskuvasta eli Pekosta, Lapinlahden linnuista ja muista 1990-luvun viihteen ilmiöistä väitellyt Noora Kallioniemi näkee hahmoissa lohdullisemman kuvan lama-ajan ihmisyydestä. Työttömyys oli monelle tosielämässä kova paikka, josta sai epäonnistujan leiman. Huolettomat huumorihahmot toivat työttömyydestä esiin kapinallisen puolen. Kuten jo aiempien vuosikymmenten kiintotähti Uuno Turhapuro, uudet antisankarit tekivät joutilaisuudesta eräänlaista kapinallista taidetta.

– Hahmoissa näkyy, miten nuoret miehet kuvaavat itseään ja toisiaan. Työttömien nostamisessa sankareiksi heijastuu juppikulttuurin vastaisuutta, Kallioniemi kuvaa.

Sketsiviihteen ulkopuolella kotimaisista tv-sarjoista ­Metsolat oli suosituimpia Helsinkiin sijoittuneen Koti­kadun ohella. Maailmalta saatiin kunnon annos saippuaa, kun ­päivittäin esitettävä Kauniit ja rohkeat tuli MTV:n ohjelmistoon vuonna 1992.

– Lama-ajan viihde oli etupäässä epäpoliittista. Silti sillä saattoi olla poliittista vaikutusta, Kallioniemi pohtii.

Todiste saatiin, kun vuonna 1994 toisiaan vastaan kisanneet presidenttiehdokkaat Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari kilpailivat puolisoineen Tuttu juttu Show’ssa. Ohjelman väitetään ratkaisseen vaalit Ahtisaaren hyväksi, vaikkei ohjelmassa käsitelty varsinaisesti politiikkaa.

Broadcasters-tuotantoyhtiön amerikkalaisesta talk show -perinteestä ammentanut Hyvät, pahat ja rumat otti kantaa politiikkaan vähintäänkin karnevalistisesti. Esimerkistä käynee ohjelman toisen juontajan, Simo Rantalaisen tekemä haastattelu tasavallan presidentti Martti Ahtisaaresta, jonka aikana hän kysyi presidentiltä, onko tämä laskenut lentokoneessa ollessaan alleen.

Internetin kumouksellisuudesta alettiin nähdä merkkejä 1990-luvulla ja matkapuhelin alkoi löytyä muidenkin kuin 1980-luvun juppien kädestä. Nokian kännyköistä löytynyt matopeli koukutti nuoret ja vanhemmatkin antaen samalla vihiä siitä, minkä yrityksen nimestä tulisi seuraava vuosikymmenen Suomen symboli.

Sekunnit kuluvat kuin riemua pidätellen. Ihan pian, ihan pian. Jokaisesta digitaalisen numeron naksahduksesta halutaan nauttia. Summeri soi Tukholman Globen-hallissa, ja Suomessa puhkeaa huuto, jonka voi helposti kuvitella kantavan lahden yli. SUOMI ON JÄÄKIEKON MAAILMANMESTARI.

Leijonien vuoden 1995 voittoa on vaikea kuvailla niille, jotka eivät olleet sitä kokemassa. Miltä tuntuu, kun vuosikymmenten epäonnistumiset ja pettymykset kiekkokaukalossa vaihtuvat epäuskon sekaiseen voittamisen iloon. Miltä tuntuu, kun voitto saadaan länsinaapurista, jolla on aina näyttänyt olevan tuuri puolellaan. Ja vielä heidän kotikaukalossaan. Ja miltä tuntuu, kun se tapahtuu aikana, jolloin maassa on massatyöttömyys. Se tuntuu paremmalta tulevaisuudelta.

Vuosi 1995 jakoi vuosikymmenen muutenkin kuin matemaattisesti kahtia. Vuosikymmenen alkupuolisko oli synkkien sävyjen värittämä, jälkimmäisellä valo alkoi voittaa. Yksi vuosi ei tietenkään tehnyt muutosta, mutta paljon sen aikana ehti tapahtua. Historiallisen urheiluvoiton lisäksi Suomeen syntyi fuusioiden myötä kansainvälisen mittakaavan suuryhtiöitä sekä paperi- että pankkialalle. Kaksi, myöhemmin huomattavaa mainetta niittänyttä, mutta erilaista organisaatiota perustettiin: yhtiö Remedy Entertainment, joka loi 2000-luvulla hittipelin Max Payne ja nosti Suomen mainetta pelimaana, ja toisaalta Suomen maaseudun puolueen raunioille syntynyt Perussuomalaiset.

Eikä unohtaa voi sitäkään, mistä koko vuosi alkoi. 1. tammikuuta 1995 Suomi liittyi Euroopan unionin täysjäseneksi.

Kampuksella kuuluu kakofoninen sorina, jonka voi saada aikaan vain monen kielen sekamelska. Suomalainen yliopisto on tehnyt osuutensa ulkomaalaisten opiskelijoiden houkuttelussa tarjoamalla valtaosan kursseista englanninkielellä. Mahdollisimman monen toivotaan jäävän maahan töihin valmistumisen jälkeen. Siitä ei kuitenkaan ole takeita, sillä osaajapulasta kärsivät 2020-luvulla Suomen lisäksi muutkin EU-maat. EU-jäsenyys toi 1990-luvun puolivälissä mukanaan vapaan liikkuvuuden, ja suomalaiset pääsivät osaksi paitsi tavaroiden ja tuotteiden myös osaajien sisämarkkinaa. Vaikka kilpailu sen myötä monella saralla koveni, lisääntyivät myös mahdollisuudet. Suomalaiset nuoret pääsivät kokemaan niitä ensimmäisinä.

– Suomi liittyi Erasmus-ohjelmaan jo ennen liittymistä unioniin, vuonna 1992, kertoo Erasmus+ -ohjelman kansallinen johtaja Mika Saarinen CIMOsta.

– Lähtijöitä oli heti 800. Olisi ollut enemmänkin, 10-kertaisesti.

Erasmus-ohjelma tarjosi tilaisuuden vaihtojaksoihin EU:n alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa. Suomalaisten lähtöinnon yksi selitys oli lama, joka oli koetellut myös yliopistojen rahoitusta. Myös Euroopassa tapahtuneet poliittiset muutokset vaikuttivat: mahdollinen Eurooppa oli entistä laajempi.

– Moni opiskelukavereista oli jo ehtinyt jättää haku­paperit ja halusi nimenomaan läntisen Saksan puolelle. Ajattelin, että jos tuo entisen Itä-Saksan alue ei kelpaa muille, niin minulla on paremmat mahdollisuudet tulla valituksi, pohdiskeli Oulusta lähtenyt Nina Salmela, joka päätyi vaihtoon entisen Itä-Saksan alueelle Chemnitziin.

– Erasmus tarjosi mahdollisuuden opiskella muualla riippumatta omasta tai perheen sosioekonomisesta taustasta. Siinä mielessä voidaan kyllä puhua Erasmus-sukupolvesta, Mika Saarinen jatkaa.

Ja Eurooppaan ”mentiin”, vaikka kaikki olivat koulussa oppineet Suomen jo olevan Eurooppaa. Kyse oli 90-luvun suomalaisen identiteetin tutkiskelusta. Toisaalta suuntautuminen varsinkin läntiseen Eurooppaan kansainvälisti suomalaisten identiteettiä, toisaalta haettiin juuria ja jonkinlaista alkuperäistä suomalaisuutta. Jälkimmäinen heijastui varsinkin kiinnostuksessa talvi- ja jatkosotaa ja veteraaneja kohtaan.

– Vuosikymmenen vaihteessa nousi uuspatriotismia, joka näkyi muun muassa talvisodasta tehdyissä elokuvissa. Veteraanit kiersivät kouluissa kertomassa kokemuksistaan. Sittemmin tehtyjen kyselyjen perusteella 1970- ja 1980-luvulla syntyneet ovat vanhempiaan isänmaallisempia, Tuomas Tepora kertoo.

Tepora on tutkinut varsinkin marsalkka Mannerheimiin liitettyjä sankaritarinoita. Kirjassaan Sankari ja antisankari hän kuvaa nykytaiteen museo Kiasman sijoitus­paikasta noussutta kohua. Sijainti Mannerheimin ratsastajapatsaan taustana sai kenraali Adolf Ehrnroothin tuohtumaan. Ärsytystä lietsoi entisestään työmaa­-aidan räikeän pinkki väri. Kohussa törmäsivät eliitti-­Suomi ja tavis-Suomi – paradoksaalisesti, sillä ­Mannerheim itse edusti lähinnä ensin mainittua.

– On hyvä muistaa, että EU-kansanäänestys vuonna 1994 oli sangen tasainen. EU-jäsenyyttä vastaan äänesti rapiat 43 prosenttia, huomauttaa Tuomas Tepora. Tyypillinen perustelu oli itsenäisyyden menetys: juurihan olimme päässeet Neuvostoliiton vaikutuksen alta – nytkö menisimme sitten Brysselin käskytettäväksi, ­vastustajat argumentoivat.

Sittemmin EU:n kannatus on kasvanut Suomessa, mutta kansainvälisyyden ja tavallisen kansan välinen juopa on pysynyt. Samalla kun tuloerot lähtivät kasvuun, yleistyivät näkemykset ”heistä” ja ”meistä”, yhteiskunnallisesta nollasummapelistä, jossa kilpailu on päihittänyt tasa-arvon ihanteen. Osin niin oli käynytkin. Seurauksia nähtiin seuraavilla vuosikymmenillä.

Kun kysellään suomalaisten suosikkivuosikymmentä, 1990-luku loistaa häntäpäässä. Vaikka paluu ”ysärille” ei houkuttelisi, emme tosiasiassa ole kovin kauaksi päässeet.

Vuonna 1993, syvän laman keskellä, silloinen pääministeri Esko Aho julkaisi tulevaisuusselonteon vuodelle 2020, jossa Suomen pelättiin jakautuvan ”menestyjiin” ja ”menehtyjiin”. Nyt jakautuminen alkaa näyttää jo peruuttamattomalta. Huono-osaisuus periytyy yhä selkeämmin seuraavalle sukupolvelle. Ahon hallituksen tulevaisuus­selonteossa pelastuksena nähtiin panostaminen korkeateknologiaan ja erityisesti ”uuden Sampon” löytyminen. Sellaiseksi kasvoi 2000-luvulla Nokia. Senkin osalta ollaan osin lähtöruudussa. Etsinnässä on ”uusi Nokia”.

Kenties syvimmän vaikutuksen 1990-luku jätti suomalaisten identiteettiin. Samalla kun katse käännettiin maan historiaan ja erityisesti sotien aikaan, ruvettiin rakentamaan uudenlaista kuvaa suomalaisuudesta. Suomi oli sotien jälkeen ollut hyvin homogeeninen kansa. 1990-luvulla alettiin Euroopan ohella saada kokemuksia myös muualta maailmasta tulevista, kun maahan saapuivat ensimmäiset pakolaiset Somaliasta. Suomeen suuntautui humanitääristä ja muuta maahanmuuttoa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna kuitenkin vähän, eikä monikulttuurisuus vieläkään ole ensiaskeleita pidemmällä.

1990-luku oli ristiriitojen vuosikymmen, jolloin suomalaisten todellisuudet alkoivat erkaantua toisistaan. Toisille maailma näytti olevan auki, toisille taas viimeisetkin ovet tuntuivat sulkeutuvan. Jostain kertonee se, että kun vuosikymmenen kokeneilta kysyy merkittävintä yhteistä kokemusta, mieleen tulee lähinnä Leijonien voitto 1995.

1990-luvun jälkeen me emme enää olleet samalla tavalla ”me” kuin ennen. Ja kiitos sen, ”me” voimme olla nyt ehkä aiempaa erilaisempia ja samalla enemmän.

Artikkeli perustuu mainittuihin haastatteluihin ja seuraaviin lähteisiin:

Essi Huuhka, Aino Tormulainen: Ysärikirja

Häggman, Markkola, Kuisma, Pulma (toim.): Suomalaisen arjen suuri tarina

Kaartinen, Salmi, Tuominen (toim.): Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria

Tuomas Tepora: Sankari ja antisankari

Tuomas Tepora, Antti Saloniemi (muistitietotutkimus, vielä julkaisematon): Himmeä voitto? Kylmän sodan jälkeinen kokemushistoria Suomessa 1989–1995

Noora Kallioniemi (väitöskirja): Armotonta menoa! Työttömät ja joutilaat miehet 1990-luvun lama-ajan suomalaisessa komediaviihteessä

CIMOn vuosijulkaisu 2026/ Opetushallitus: Neljännesvuosisata kansainvälistymistä

Pohjoinen alma mater -sivusto https://www.pohjoinenalmamater.fi/1980-1990/

Sari Kosonen / Lääkäri-lehti: 1990-luvun lama heijastuu yhä suomalaisten terveyteen