Juliette Binoche
| Juliette Binoche | |
|---|---|
_(cropped).jpg) Binoche Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2019 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. maaliskuuta 1964 Pariisi, Ranska |
| Ammatti | näyttelijä |
| Lapset | 2 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1983– |
| Merkittävät roolit |
Englantilainen potilas Pieni suklaapuoti |
| Palkinnot | |
|
|
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Juliette Binoche (s. 9. maaliskuuta 1964 Pariisi) on ranskalainen näyttelijä. 1980-luvulla läpimurtonsa tehnyt näyttelijätär on esiintynyt useiden nimekkäiden ohjaajien elokuvissa[1] ja palkittu muun muassa Oscar-, Bafta- ja César-palkinnoilla.
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Binoche syntyi ja kasvoi Pariisissa. Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan neljävuotias, jolloin hänet lähetettiin sisarensa kanssa sisäoppilaitokseen, eikä hän nähnyt vanhempiaan usein. Joulunsa hän vietti tavallisesti puolalaistaustaisen isoäitinsä luona.[2]
Binochen molemmat vanhemmat olivat näyttelijöitä ja teatteriohjaajia. Hän varttui luovuuteen kannustavassa ilmapiirissä ja kiinnostui kirjoista ja elokuvista varhaisessa vaiheessa. Binoche näytteli koulunsa näytelmissä ja 17-vuotiaana hän toimi Eugène Ionescon näytelmän Kuningas kuolee ohjaajana.[2] Lukion jälkeen Binoche opiskeli näyttelemistä Pariisin konservatoriossa ja Vera Greghin yksityisoppitunneilla.[3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970-luvun lopulla Binoche esiintyi teatterissa ja 1980-luvulla hän alkoi tekemään pieniä roolisuorituksia televisiossa.[3] Hän teki ensimmäisen läpimurtonsa 1980-luvun puolivälissä: hänen läpimurtoelokuvikseen on mainittu vuoden 1985 elokuvat Rendez-vous[2] ja Je vous salue, Marie[3] sekä seuraava vuonna ilmestynyt Levoton veri.[1] Hänen ensimmäinen englanninkielinen roolisuorituksensa Philip Kaufmanin Milan Kunderan romaaniin perustuvassa elokuvassa Olemisen sietämätön keveys (1988) johti myös kansainväliseen arvostukseen,[3] mikä toimi käännekohtana hänen urallaan.[2]
Seuraavina vuosikymmeninä Binoche nautti menestyksestä.[3] Hän esiintyi Krzysztof Kieślowskin Kolme väriä -sarjan ensimmäisessä osassa Kolme väriä: Sininen, ja sai Ranskan César-palkinnon parhaasta naispääosasta.[4] Hänelle myönnettiin parhaan naissivuosan Oscar ja parhaan naissivuosan Bafta roolityöstään Anthony Minghellan ohjaamassa elokuvassa Englantilainen potilas, jossa hän esitti kanadanranskalaista hoitajaa.[3][5] Binoche oli Oscar-ehdokkaana parhaasta naispääosasta myös vuoden 2000 elokuvasta Pieni suklaapuoti,[6] jossa hän oli Johnny Deppin vastanäyttelijänä.[3] 2000-luvun alussa hän esiintyi elokuvauransa ohella Broadwayllä näytelmässä Betrayal ja sai Tony-palkinnon ehdokkuuden.[7]
Vuonna 2010 Binochelle myönnettiin parhaan naisnäyttelijän palkinto Cannesin elokuvajuhlissa roolistaan Abbas Kiarostamin ohjauksessa Iltapäivä Toscanassa.[8] Hänen esiintymisensä vuoden 2014 elokuvassa Clouds of Sils Maria niitti niin ikään paljon arvostusta.[3] Binoche oli läpi 2010-luvun useasti eri palkintojen ehdokkaana.[9]
Vaikka Binoche on saavuttanut kansainvälistä menestystä, on hän myös ollut läpi uransa kriittinen Hollywoodin elokuvateollisuutta kohtaan. Hän on siksi esiintynyt usein elokuvissa, jotka eivät ole saaneet esimerkiksi Suomessa paljoa huomiota. Elokuvahistorioitsija Peter von Bagh luonnehti Binochen näyttelijäimagoa ”älylliseksi, tuskaisaksi ja haavoittuvaiseksi”.[1]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Binochella on kaksi lasta, vuonna 1993 syntynyt poika ja vuonna 2000 syntynyt tytär, ranskalaisen näyttelijän Benoît Magimelin kanssa.[2]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Juliette Binochen filmografia
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Lehtonen, Veli-Pekka: Sisällämme on tarve mennä naimisiin, sanoo näyttelijä Juliette Binoche: Häntä itseään on kosittu kolme kertaa, mutta liian myöhään Helsingin Sanomat. 13.9.2023. Viitattu 23.9.2023.
- ↑ a b c d e Uimonen, Kirpi: Juliette Binoche: ”Oli vaikea hyväksyä sitä, että en sopinut osaan nenän muodon tai silmien värin takia” (vaatii kirjautumisen) Apu. 9.8.2021. Helsinki: A-lehdet Oy. Viitattu 26.10.2021.
- ↑ a b c d e f g h Juliette Binoche Encyclopædia Britannica. Chicago: Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Three Colors: Blue Lontoo: Institut français du Royaume-Uni. Arkistoitu 26.10.2021. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
- ↑ 100 BAFTA Moments – Juliette Binoche Wins Her First BAFTA in 1997 25.1.2015. Lontoo: British Academy of Film and Television Arts. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Goldstein, Patrick: To Market, to Market to Sell a Film: ’Chocolat,’ a Sweet One for Miramax Chicago Tribune. 22.2.2001. Chicago: Tribune Publishing. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Juliette Binoche. Playbill. Viitattu 23.9.2023.
- ↑ Holden, Stephen: On the Road, Packing Querulous Erudition The New York Times. 11.3.2011. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Juliette Binoche TV Guide. New York. Viitattu 26.10.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juliette Binoche Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
