Eichmann – mistä yö alkaa -näytelmä kertoo menneestä, ja yhtä paljon tästä ajasta
Italialaisen näytelmäkirjailija Stefano Massinin näytelmä Eichmann – mistä yö alkaa luo kuvitteellisen tapaamisen Saksan kolmannen valtakunnan tapahtumien ympärillä. Samaan aikaan se koskettaa näyttäessään, ettei historiasta valitettavasti ole juuri opittu. Me joudumme tänään samojen kysymysten äärelle: Ketä seuraan, mikä on minun vastuuni?
Everstiluutnantti Adolf Eichmannia pidetään järjestelmällisen juutalaisten tuhoamisen pääsuunnittelijana ja toteuttajana. Hän piileskeli sodan jälkeen Argentiinassa, mistä hänet tavoitettiin ja toimitettiin oikeuden eteen Jerusalemiin. Eichmann sai kuolemantuomion, ja hänet hirtettiin vuonna 1962.
Hannah Arendt oli historioitsija ja filosofi, joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Totalitarismin synty (Vastapaino 2013). Teoksissaan hän tutki mm. pahuutta ja sen arkipäiväisyyttä.
Eichmann ja Arendt kohtaavat Massinin näytelmässä, Arendt etsien selitystä natsi-Saksan kauhuille, Eichmann selitellen ja toimiaan puolustellen. Kehityskaari vuoden 1932 kaavailluista juutalaisten erityisalueista vuoden 1942 Wannsee-kokoukseen, jossa tehtiin päätös joukkotuhosta, on kylmäävä. Pienin askelin, kansakunnan etuun vedoten ja uhkakuvia luoden, niin kansan kuin johtajaa seuraavien toteuttajien mieliä pehmittäen.
Mikä sitten saa aikaan tuhovoimaisen massapsykoosin? Eichmannista Massini näyttää pienen pojan, joka hakee isän hyväksyntää. Sitä hän saa toteuttaessaan ylemmiltään saamiaan käskyjä menestyksellisesti. Niukassa ja sellaisena tehokkaassa lavastuksessa Eichmannin mukanaan kantama salkku korostaa hänen säntillistä tottelijan rooliaan ja myös tarvettaan esittää koulutetumpaa kuin onkaan.
Tämä näytelmä ei ehkä olisi kymmenen vuotta sitten puhutellut yhtä voimakkaasti kuin juuri nyt. Ei liene sattumaa, että mainituksi tulevat myös ne tuhannet vangit ja maatyöläiset, mukana naisia ja lapsia, jotka Stalinin Neuvostoliitto siirsi Siperian Tomskiin vuonna 1933. Virallisesti oltiin perustamassa erityissiirtokuntaa, olosuhteet olivat kuitenkin sellaiset, ettei edes teoreettisia selviytysmahdollisuuksia ollut.
On myös niin, että aina joku hyötyy. Sodan oloissa tietysti sotateollisuus, jo ennen sotaa Saksassa myös teollisuus, jolle toimitettiin ilmaista pakkotyövoimaa. Eichmann piti itseään hyväntekijänä tässäkin, eihän vankeja sentään tapettu.
Seela Sella tekee hienon Hannah Arendtin. Hän samaan aikaan sekä esittää faktoja pintapuolisen analyyttisesti, porautuu kysymyksillään tärkeisiin kipupisteisiin että näyttää sen tuskan, joka häntä ajaa tutkimaan ja etsimään selityksiä. Siinä missä Timo Torikan Eichmannissa yhdistyvät auktoriteettiusko ja epävarmuus, Seela Sellan Arendt näyttää hienovireisesti suurta vahvuutta ja peräänantamattomuutta.
Ensimmäinen näytös tuntui lähtevän hieman jähmeästi liikkeelle, eikä meille syntynyt ihan selkeää käsitystä, oliko syynä teksti vai ensi-illan jännitys. Se osoittautui kuitenkin mainioksi pohjustukseksi teemojen syventämiselle toisessa näytöksessä, jonka intensiteetti piti otteessaan loppuun asti.
Hannah Arendt oli paennut ennen sotaa Yhdysvaltoihin ja opetti siellä yliopistossa. Tämän Eichmann kääntää Arendtia vastaan, eihän hän ole nähnyt Euroopan todellisuutta. Itsestään Eichmann tekee paitsi hyväntekijän myös uhrin, kun oli joutunut näkemään niin ikäviä asioita. Miten sairaille mutkille voi ihmismieli joukkopsykoosissa kiertyä?
Näytelmä vastaa omaan kysymykseensä vain, ettei yhtä alkupistettä ole. Ei ole myöskään pahuuden alkua, joka voitaisiin määrittää. Pahuus saa voimansa valheen lisäksi hiljaisuudesta ja hiljaisesta hyväksynnästä. Millä pahuuden saa loppumaan? Puolustuksen perustelu ”Meitä oli monta.” ei vapauta tekijöitä vastuusta.
On hienoa, että saimme tämän teoksen vuodelta 2022 tuoreeltaan kansalliselle päänäyttömöllemme. Luulit ehkä kuulleesi jo riittämiin natsi-Saksan rikosten selvittelystä. Taisit erehtyä, sillä tämä näytelmä liittää menneen meidän nykyisyyteemme. Se haastaa katsojan pohtimaan omaa suhdettaan auktoriteetteihin, valtaan ja hiljaiseen hyväksyntään.
Ilta päättyi seisoviin aplodeihin, eikä syyttä. Ikinuori ja iätön Seela Sella ja myös Seelalta näyttelijäoppia ammentanut vahva Timo Torikka onnistuivat loistavasti erittäin vaativissa rooleissaan. Erityisen ilahduttavaa oli myös nähdä tasavallan presidentti Alexander Stubb jälleen katsomossa. Hän tuntuu viihtyvän hyvin taiteen parissa, vaikkei kulttuuri hänen vaalikampanjassaan etusijalla ollutkaan.
Esityksen tiedot
- Pohjoismaiden kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 11.4.2024
- Käsikirjoitus: Stefano Massini
- Ohjaus: Kari Paukkunen
- Suomennos: Leena Taavitsainen-Petäjä
- Lavastus- ja valosuunnittelu: Mikki Kunttu
- Puku- ja naamiointisuunnittelu: Auli Turtiainen
- Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti
- Rooleissa: Seela Sella – Hannah Arendt ja Timo Torikka – Adolf Eichmann
Lue myös alkuvuoden juttumme Kansallisteatterin esityksistä
-
Maratontanssit – Ammutaanhan hevosiakin -tarinan näyttämösovitus vakuuttaa
Helsingin Kaupunginteatterin Maratontanssien ensi-ilta tarjosi sykähdyttävän teatterikokemuksen! Jo väliajalla totesimme, että suomalaisen näyttelijätyön tulevaisuus -
Musiikkiteatteri Kapsäkin Koesoitto on tarina uusiutumisen vaikeudesta
Musiikkinäytelmä on eittämättä oma lajityyppinsä. Musiikkiteatteri Kapsäkissä juuri ensi-iltansa saanutta Koesoittoa seuratessani mietin, voiko
Tietoa kirjoittajasta
Ihanaa, että tuli takaisin. Missä menee?
Moi Ikki!
Tuliko viestisi oikeaan paikkaan? Eichmann oli Kansallisen pienellä, Pohjoismaiden kantaesitys.
Seela Sella on vaikuttava hahmo. Itse en nyt taivu Joensuusta asti katsomaan tätä esitystä, mutta uskon kyllä että se on hieno!
Kansallisen versio on vasta Pohjoimaiden kantaesitys, eikähän tämä hieno näytelmä nähdä vielä monessa kaupungissa meilläkin.
Mielenkiintoista. Joitakin vuosia sitten näin elokuvan Hannah Arendista, oli hyvä. Seela Sella on aina hvvä!
Minulla odottaa Arendtin Totalitarismin synty kirjahyllyssä.
Holokaustiin ja pahuuden arkipäiväisyyteen pääsee kurkistamaan myös Jonathan Glazerin elokuvassa The Zone of Interest, joka kuvaa Auschwitzin komendantti Rudolf Hössin perheen elämää muurin kupeessa.
Hyvä tavaton, miten kiinnostavalta ja hienolta vaikuttaa. Olisipa upeaa nähdä tämä.
Uskon, että tästä tullaan tekemään vielä monta versiota meidänkin teattereissamme, joten pysy kuulolla, jos et tälle kierrokselle ehdi.
Uskon, että Sella ja Torikka olivat upea ja toimiva pari!
Ei varmaan ole sattumaa, että ihan viime aikoina itsekin olen nähnyt useita natsi-Saksaa ja/tai totalitarismia käsittelevää teosta. Ajat ovat sellaiset, että nämä aiheet ovat tulleet ikävän ajankohtaiseksi. Tervehdinkin ilolla sitä, että tasavallan presidentti nähdään kuluttamassa kulttuuria ja selvästi myös tärkeiden teemojen äärellä.
Erityisen merkillepantavaa on minusta, että holokaustin käsittelyssä on edetty sen verran, että löytyy uusia käsittelykulmia.
Alex on kyllä avannut presidenttiytensä kulttuuriosuuden komeasti!
Olen aina ollut Seela Sellan suuri fani!
Nuorena kun asuin vielä pk-seudulla kävin usein Kansallisteatterissa ja joskus Helsingin kaupunginteatterissakin. Sitten tuli monia välivuosia, mutta onnekseni olen päätynyt Tampereen kylkeen ja saan nauttia upeasta kulttuuritarjonnasta täälläkin! Viimeksi olemme käyneet katsomassa Saiturin Työväen teatterissa ja se oli loistava! Harmi vain, etten saa aikaan kirjoittaa näytelmistä 🙈
Katsoisin tämän mielelläni. Harmittaa, kun Zone of Interest on näkemättä elokuvissa. Löysin jonkun pitkän version YouTubesta, kesti puolisen tuntia, katsoin sitten sen.
Tampereen teatteritarjonta on kyllä hieno ja sinne on minunkin askeleeni usein käynyt. Tätä helpottaa loistava junayhteys. Turussakin on paljon mielenkiintoista, sieltä vaan ei pääse enää teatterin jälkeen junalla kotiin.