Buster Keaton

Buster Keaton
Buster Keaton
Henkilötiedot
Koko nimi	Joseph Frank Keaton
Syntynyt	4. lokakuuta 1895 Piqua, Kansas, Yhdysvallat
Kuollut	1. helmikuuta 1966 (70 vuotta) Los Angeles, Kalifornia
Ammatti	näyttelijä, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
Puoliso	Natalie Talmadge (1921–1932) Mae Scriven (1933–1936) Eleanor Norris (1940–1966)
Näyttelijä
Taiteilijanimet	Joseph Francis Keaton
Aktiivisena	1898–1966
Merkittävät roolit	Ruutia, räminää ja rakkautta Kovaa kyytiä ja kaunokaisia Kenraali
Palkinnot
Oscar-kunniapalkinto (1960) Walk of Fame, Hollywood (1960, 1960) British Film Institute Award (1966)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Joseph Francis ”Buster” Keaton (4. lokakuuta 1895 Piqua, Kansas – 1. helmikuuta 1966 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen mykän kauden elokuvakoomikko ja -ohjaaja. Hän oli yksi aikakautensa suosituimpia näyttelijöitä ja elokuvahistorian merkittävimpiä koomikoita. Buster Keatonin tavaramerkki olivat hänen ilmeettömät kasvonsa, jotka toivat hänelle lempinimen ”Suuri kivikasvo” (The Great Stone Face).

Buster Keatonin pääteos, mykkäkomedia Kenraali (1927), on menestynyt monissa äänestyksissä, joissa on listattu kaikkien aikojen parhaita elokuvia.

Lapsuus

Three Keatons. Kuusivuotias Buster, isä Joe ja äiti Myra vaudeville-esityksessä.

Joseph Francis Keaton syntyi 1895 pienessä Piquan kaupungissa Kansasissa. Hänen vanhempansa Joseph Hallie ”Joe” Keaton ja Myra Edith Cutler olivat kiertäviä viihdetaiteilijoita. Keatonin syntymän aikaan hänen isänsä ja kuuluisa kahlekuningas Harry Houdini olivat yhteisellä kiertueella, ja Myra Keatonin synnytys alkoi kiertueen ollessa Kansasin Piquanissa. Hänellä oli nuorempi veli Harry (1904–1984) ja sisar Louise (1906–1981). Keatonin itse kertoman legendan mukaan kummisetä Harry Houdini antoi hänelle nimen 'Buster', kun hän puolivuotiaana putosi alas portaista ilman vammoja. Siihen aikaan englannin kielen sana 'buster' tarkoitti esimerkiksi kaatumista.

Kolmevuotiaana Keaton alkoi esiintyi vanhempiensa kanssa nimellä Three Keatons. Äiti Myra soitti saksofonia, kun isä Joe ja Buster esiintyivät lavalla. Esityksen juonena oli myrskyisä isä–poika-suhde: Buster oli tottelematon isää kohtaan ja isä vastasi tähän heittämällä pojan päin lavasteita, orkesterisyvennykseen tai jopa yleisöön. Keaton oppi kaatumaan ja putoamaan turvallisesti, ja hän harvoin loukkaantui tai sai edes mustelmia ohjelmanumerostaan. Keatonien esittämää komedialajia syytettiin lasten pahoinpitelystä, mutta Buster Keaton korosti myöhemmin, ettei hänen isänsä koskaan pahoinpidellyt häntä ja että hurjan näköiset kaatumiset ja ilmalennot olivat ammattimaista fyysistä komediaa. Itse asiassa Keaton piti esiintymisestä niin paljon että nauroi isän heitellessä häntä lavalla. Yleisö ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Keatonista oli silmin nähden hauskaa joutua isänsä ”pahoinpitelemäksi”, joten hän alkoi pitää kasvonsa vakavina ja ilmeettöminä koko esityksen ajan. Ilmeettömistä kasvoista tuli Keatonin tavaramerkki koko hänen loppu-uransa ajaksi, ja ne toivat hänelle lempinimen ”suuri kivikasvo”. Myöhemmin myös muut Keatonin sisarukset otettiin mukaan esitykseen.

Keaton kiersi vanhempiensa kanssa vaudeville-lavoja koko lapsuutensa ja nuoruutensa eikä koskaan saanut virallista koulusivistystä. Kun Buster oli 21-vuotias, Joe Keatonin alkoholismi alkoi haitata perheen mainetta. Keaton ja hänen äitinsä jättivät Joen Los Angelesiin, ja Keatonin äiti palasi Michiganiin, kun taas Keaton lähti New Yorkiin jatkamaan uraansa lavaesiintyjänä. New Yorkiin päästyään hän kuitenkin ajautui nopeasti elokuvan pariin. Keaton palveli ensimmäisessä maailmansodassa ja sai kuulovamman ollessaan Saksassa vuonna 1918.

Ura

Lyhyet mykkäelokuvat

Fatty Arbuckle, Buster Keaton ja Al St. John lyhytelokuvassa Out West (1918).

Helmikuussa 1917 Keaton tapasi Roscoe ”Fatty” Arbucklen, yhden aikansa suosituimmista elokuvakoomikoista. Arbuckle filmasi Talmadge Studiosilla New Yorkissa, missä hänellä oli sopimus Joseph M. Schenckin kanssa. Keaton hylkäsi näyttämöuransa ja pestautui Arbucklen apumieheksi. Vuosina 1917–1920 Keaton esiintyi Arbucklen kanssa neljässätoista lyhytfilmissä ja toimi myös apuohjaajana sekä käsikirjoittajana. Keaton erottui nopeasti akrobaatin kyvyillään: nuoruusvuodet vaudeville-lavoilla olivat tehneet hänestä mestarillisen fyysisen koomikon, joka kykeni tekemään hurjia kaatumisia ja ilmalentoja tai putoamaan päälleen lattialle. Keatonin ja Arbucklen välille kehittyi ystävyyssuhde, joka ei katkennut edes Arbucklea myöhemmin kohdanneeseen skandaaliin, joka maksoi hänelle uransa ja yksityiselämänsä.

Fatty Arbuckle jätti lyhytfilmit 1920 ja siirtyi tekemään kokoillan elokuvia, jolloin Schenck antoi Keatonille oman tuotantoyksikön ja tämä korvasi Arbucklen studion päätähtenä. Vuosina 1920–1923 Keaton teki yhdeksäntoista kaksikelaista lyhytkomediaa ja nautti Buster Keaton Productions -tuotantoyksikkönsä johtajana täyttä itsenäisyyttä työnsä suhteen. Keatonin elokuvia leimasi akrobaattisten temppujen lisäksi kuiva ja usein absurdi huumori, joka erotti ne tavanomaisista törmäily- ja kakunheittokomedioista. Filmissä Viikko rakennusmiehenä (One Week, 1920) vastanaineet Keaton ja Sybil Sealy yrittävät koota osissa toimitettavan tee-se-itse-talon katastrofaalisin seurauksin. Kalpeanaamassa (The Paleface, 1922) Keaton selviää hengissä intiaanien polttoroviolta ompelemalla itselleen puvun asbestista. Ehkä kuuluisimmassa lyhytfilmissään Poliisit (Cops, 1922) Keaton joutuu satojen poliisien armeijan takaa-ajamaksi ja livahtaa heiltä kerta toisensa jälkeen erilaisilla nerokkailla tempuilla, onnistuen lopulta lukitsemaan koko poliisilauman putkaan.

Pitkät mykkäelokuvat

Buster Keaton asepalveluksessa ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1918.

Lyhytelokuviensa menestyksen innoittamana Keaton siirtyi 1923 tekemään pitkiä elokuvia, kuten olivat jo aiemmin tehneet Fatty Arbuckle, Charlie Chaplin ja Harold Lloyd. Hän pysyi edelleen oman tuotantoyksikkönsä johtajana ja käytti täydellistä määräysvaltaa omien töidensä suhteen. Keatonin ensimmäinen pitkä elokuva Kolme aikakautta (The Three Ages, 1923) parodioi D. W. Griffithin spektaakkelia Suvaitsemattomuus kertomalla saman tarinan tytöstä ja tämän kahdesta kilpakosijasta kolmella aikakaudella: kivikaudella, antiikin Roomassa ja 1920-luvun Yhdysvalloissa. Sitä seurasi vuosina 1923–1929 kaikkiaan yksitoista pitkää mykkäkomediaa, jotka nostivat Keatonin yhdeksi maailman kuuluisimmista koomikoista. Kotimaassaan Yhdysvalloissa hän oli kolmanneksi suosituin koomikko Chaplinin ja Lloydin jälkeen. Monet hänen elokuvansa, jotka saivat hyvät arvostelut, menestyivät kuitenkin huonosti lippuluukulla, johtuen niiden muihin aikansa komedioihin verrattuna monimutkaisista juonikuvioista.

Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (Sherlock Jr., 1924) osoittaa Keatonin mieltymyksen elokuvan tekniseen puoleen ja sen hyödyntämiseen. Filmissä hän näyttelee elokuvateatterin koneenkäyttäjää, joka haaveilee salapoliisin urasta ja uneksii itsensä sisään valkokankaalla pyörivään rikoselokuvaan. Buster ei kuitenkaan istu saumattomasti elokuvan maailmaan, vaan kohtaukset vaihtuvat hänen ympärillään, jolloin hän on ensin keskellä liikenneruuhkaa, sitten vuorenhuipulla ja seuraavaksi viidakossa vastakkain leijonan kanssa.

Vaikka Keaton saattoi elokuvissaan huvitella teknisillä trikeillä, hän teki aina päätähuimaavat ja usein vaaralliset akrobaattiset temppunsa itse, ilman trikkejä tai sijaisnäyttelijöitä. Laivakalle nuorempi (Steamboat Bill Jr., 1928) huipentuu kuuluisaan kohtaukseen, jossa Keaton joutuu keskelle pyörremyrskyn silmää: talon julkisivu kaatuu hänen päälleen, mutta hän säilyy hengissä koska sattuu seisomaan ikkuna-aukon kohdalla. Keaton kertoi myöhemmin, että hänen päälleen kaadettiin oikea, kaksi tonnia painava talonseinä, ja että ikkuna-aukko meni vain pari tuumaa hänen päänsä ja hartioidensa ohi.. Keaton loukkaantui toisinaan, ja jopa mursi kerran niskansa (mikä huomattiin vasta rutiininomaisessa lääkärintarkastuksessa vuosia myöhemmin), kun rautatievesisäiliön varsi pyyhkäisi hänet junan katolta maahan elokuvassa Kovaa kyytiä ja kaunokaisia.

Kenraalia (The General, 1927), jonka tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen sisällissotaan, pidetään Keatonin mestariteoksena. Elokuvassa yhdistyvät fyysinen komedia, huolellisesti rakennettu historiallinen epookki sekä Keatonin rakkaus junia kohtaan. Keaton esittää Johnny Graytä, ”Kenraali”-veturin kuljettajaa, joka joutuu pelastamaan sekä veturinsa että morsiamensa vihollisen kynsistä. Kenraali on poikkeuksellinen mykkäkomedia: elokuvan komiikka on alistettu huolellisesti punotulle ja pohjimmiltaan vakavalle tarinalle, ja kaikki vitsit ja koomiset kohtaukset vievät juonta eteenpäin. Elokuva esiintyy säännöllisesti kaikkien aikojen parhaiden komedioiden listalla, ja samalla se merkitsi Keatonin uran huipentumaa. Jo muutama vuosi Kenraalin jälkeen hänen uransa lähti laskusuuntaan.

Äänielokuvat ja televisio

Vuonna 1928 Hollywoodin jättiyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer solmi liikesopimuksen Joseph M. Schenckin kanssa ja osti Keatonin elokuvayksikön. Keaton ei vastustanut kauppaa, mutta piti sitä jälkeenpäin uransa suurimpana virheenä. MGM:llä Keaton menetti itsenäisen elokuvantekijän asemansa ja joutui sopeutumaan suuren studion tehdasmaiseen tuotantotapaan. Hän joutui näyttelemään muiden kirjoittamissa ja ohjaamissa, usein keskinkertaisissa elokuvissa, ja menetti vähä vähältä mahdollisuutensa vaikuttaa elokuviensa sisältöön. Lisäksi MGM yritti tehdä Keatonista ja Jimmy Durantesta koomikkoparin; vaikka sekä Keaton että Durante olivat vanhoja vaudeville-esiintyjiä ja taitavia koomikkoja, heidän tyylinsä eivät sopineet lainkaan yhteen. MGM:n aikana Keaton myös siirtyi mykkäelokuvista äänielokuviin, minkä vuoksi hänen uransa lähteminen laskuun on usein selitetty ”kyvyttömyytenä siirtyä äänielokuvaan”. Todellisuudessa Keaton, jota elokuvataiteen tekninen puoli oli aina kiehtonut, halusi itse lähteä tuottamaan äänielokuvia kun niistä tuli teknisesti toteuttamiskelpoisia ja suosittuja.

Keatonilla oli vaikeuksia sopeutua MGM:lle ja hän haki turvaa alkoholista. Hänen uransa kääntyi nopeaan laskuun ja olikin 1930-luvulla unohduksissa; viimeisen pitkän elokuvansa hän teki 1933. Tämän jälkeen Keaton työskenteli kulissien takaisena sketsinikkarina ja kirjoitti materiaalia useille MGM:n koomikoille, kuten Marxin veljeksille ja Red Skeltonille. Hän esiintyi myös Educational Picturesin ja Columbia Picturesin halvoissa lyhytelokuvissa, jotka saivat vain vähän huomiota.

1950-luvun alussa Keatonilla oli peräjälkeen kaksi televisiosarjaa The Buster Keaton Show (1950) ja Life With Buster Keaton (1951), joissa hän uudelleenlämmitti vanhoja numeroitaan ja esitteli yhä ruostumattomia akrobaattisia kykyjään. Life-lehden arvostelija kirjoitti, miten 55-vuotias Keaton tekee kovalla lattialla kaatumistemppuja joita nuoremmat eivät uskaltaisi tehdä edes ”kasassa vaahtokarkkeja”. Saamastaan suosiosta huolimatta ohjelmat jouduttiin lopettamaan, koska television nopea tuotantotahti ei antanut Keatonille aikaa kehittää ja harjoitella uutta materiaalia. Keaton esiintyi myös pikkurooleissa sellaisissa elokuvissa kuin Auringonlaskun katu (1950), Mieletön, mieletön maailma (1963) ja Sattuipa hassusti matkalla Foorumiin (1966). Hänellä oli merkittävä sivurooli Charlie Chaplinin elokuvassa Parrasvalot (1952), jossa kaksi mykän kauden suurinta koomikkoa esiintyivät ensimmäisen ja viimeisen kerran yhdessä. Chaplin ja Keaton näyttelevät kahta ikääntynyttä vaudeville-koomikkoa joiden yhdessä esittämä kymmenminuuttinen musiikkisketsi on elokuvan huippukohta.

Keaton uskoi joutuneensa lopullisesti unohduksiin, mutta 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa hänen vanhat mykkäelokuvansa nousivat taas suosioon. Vähän ennen kuolemaansa Keaton näytteli lyhytelokuvassa Buster kiskoilla (The Railrodder, 1965), jossa hän jälleen esiintyi ”suuren kivikasvon" roolissaan.

Avioliitot

Buster Keaton vaimonsa Natalien ja poikansa Josephin kanssa vuonna 1922.

Keaton nai vuonna 1921 näyttelijä Natalie Talmadgen, Norma Talmadgen sisaren ja Joseph M. Schenckin kälyn, ja he saivat kaksi poikaa, Josephin (1922–2007) ja Robertin (1924–2009). Toisen pojan syntymän jälkeen avioliitto alkoi rakoilla; Keatonin mukaan hänen vaimonsa epäili hänen tapailevan muita naisia, ja tilannetta pahensivat Keatonin työongelmat sekä alkoholismi. Parin erotessa vuonna 1932 vaimo vei Keatonin kaiken omaisuuden ja kielsi tätä pitämästä yhteyttä poikiinsa. Myöhemmin Keaton korjasi välit poikiensa kanssa.

Vuonna 1933 Keaton vei vihille Mae Scriven, joka oli toiminut hänen hoitajanaan erään juomiskauden aikana. He erosivat kolme vuotta myöhemmin, ja erossa Scrive otti puolet heidän omaisuudestaan.

Vuonna 1940 Keaton solmi avioliiton 23 vuotta nuoremman Eleanor Norrisin kanssa. Kaikki heidän ystävänsä olivat avioliittoa vastaan, mutta Norris pelasti alkoholisoituneen Keatonin ja auttoi häntä jatkamaan uraansa. Avioliitto kesti aina Keatonin kuolemaan asti. Vuosina 1947–1954 pariskunta esiintyi säännöllisesti Cirque Medranossa Pariisissa.

Kuolema

Buster Keatonin hautakivi.

Buster Keatonille kehittyi vuosikymmenien tupakoimisen seurauksena keuhkosyöpä. Vaimo ja lääkärit uskottelivat Keatonille hänen sairastavan kroonista keuhkoputkentulehdusta, eivätkä koskaan kertoneet hänen olevan vakavasti sairas. Ei ole täysin varmaa miksi he tekivät niin; ehkä he arvelivat Keatonin lopettavan elokuvauransa, jos hänelle kerrottaisiin totuus. Keaton kuoli 70-vuotiaana 1. helmikuuta 1966 Woodland Hillsin kaupunginosassa, Los Angelesissa, Kaliforniassa ja hänet haudattiin Forest Lawn Memorial Parkin hautausmaalle Hollywood Hillsiin, Los Angelesiin.

Filmografia

Lyhytelokuvia

• The High Sign (1921)
• Viikko rakennusmiehenä (1920, One Week)
• Teatteri (1921)
• The Electric House (1922)
• Kalpeanaama (1922, The Paleface)
• Poliisit (1922, Cops)
• Seppä (1922, The Blacksmith)
• The Balloonatic (1923)
• Buster kiskoilla (1965, The Railrodder / Buster Keaton Rides Again)

Kokoillan elokuvia

• Busterin miljoonat (1920, The Saphead)
• 3 vuosisataa (1923, The Three Ages)
• Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924, Sherlock Jr.)
• Ruorimies (1924, The Navigator)
• Ruutia, räminää ja rakkautta / Vieraanvaraisuutta (1924, Our Hospitality)
• Lähde länteen! (1925, Go West)
• Seitsemän mahdollisuutta (1925, Seven Chances)
• Rakkaus ja romahdus (1926, Battling Butler)
• Kenraali (1927, The General)
• Hyppyä, soutua, rakkautta (1927, College)
• Kameramies (1928, The Cameraman)
• Laivakalle nuorempi (1928, Steamboat Bill Jr.)
• Filmihullu Hollywoodissa (1930, Free and Easy)
• Pyjama-Romeo (1931) (Parlor Bedroom and Bath)
• Hajamielinen professori (1932) (Speak Easily)
• Auringonlaskun katu (1950, Sunset Boulevard)
• Parrasvalot (1952, Limelight)
• Maailman ympäri 80 päivässä (1956, Around the World in 80 Days)
• Mieletön, mieletön maailma (1963, It's a Mad Mad Mad Mad World)
• Sattuipa hassusti matkalla Foorumiin (1966, A Funny Thing Happened on the Way to the Forum)

Viittauksia ja kunnianosoituksia

• Hänellä on kaksi tähteä Hollywood Walk of Famella.
• Kari Hotakainen on kirjoittanut fiktiivisen kirjan Buster Keaton: elämä ja teot (1991), joka pohjautuu löyhästi Keatonin elämään.
• Maj Karman singlellä ”Buster Keaton” ja levyllä Kaakao on kappale nimeltä ”Buster Keaton”.

Kirjallisuutta

• David Robinson: Buster Keaton, Cinema One (1969)

Aiheesta muualla

• Buster Keaton Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Buster Keatonin elokuvia Internet Archivessa.
• Sivulla näyte elokuvasta Pyjama-Romeo (Parlor, Bedroom & Bath)
• Mykkäelokuvasivusto.