Luettelo valtioiden historiallisista lipuista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo valtioiden historiallisista lipuista. Mukaan on otettu myös Alankomaiden, Australian, Iso-Britannian, Ranskan, Uuden-Seelannin ja Yhdysvaltojen nykyisten itsehallinnollisten merentakaisten alueiden historialliset liput. Lista sisältää niin ikään tietoja nykyvaltioiden alueella sijainneiden de jure tai de facto itsenäisten valtioiden lipuista. Lisäksi listaan on otettu yksittäistapauksissa itsehallintoalueiden, kansalaisjärjestöjen, poliittisten liikkeiden yms. lippuja, erityisesti kun ne ovat vaikuttaneet valtioiden nykylippujen syntyyn. Lippujen käyttöaikatiedoissa on huomattavaa vaihtelua lähteiden välillä. Ensisijaisesti on käytetty Znamierowskin (2010) ja Petersen ym. (1973) antamia tietoja (milloin mahdollista), mutta niitäkään ei voi pitää ehdottoman luotettavina. 1900-lukua edeltäviä tietoja voi pitää ainoastaan viitteellisinä. Liput on koottu Wikimedia commonsista, värisävyjä tai mittasuhteita ei ole varmistettu. Mikäli ne ovat ilmeisen virheellisiä, on siitä lisätty huomautus. Lippujen tekijänoikeustiedot löytyvät kunkin lipun kohdalta. Samoin kunkin lipun kohdalta löytyy yleensä lähde, johon lipun kuvaus perustuu. Lippuja, joiden kohdalla ei ole ollut lähdetietoja, on listaan otettu vain, mikäli ne on kuvattu lähdeluettelosta löytyvissä teoksissa tai Flags of the World -sivustolla. Erillisviittaus on lisätty lähinnä tapauksissa, joissa lippua kuvaamaan on käytetty toista identtistä tai yleistä yksiväristä lippua tai jos esitetyt tiedot poikkeavat merkittävästi Wikipedia commonsissa lippuun liitetyistä. Katso myös -osioon on koottu Wikipedia-sivustot, joita on käytetty listan kokoamiseen.

Aasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afganistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1700-luvun alkupuoli Hotaki-dynastian lippu[1]
1700-luku–1823 Durranin valtakunta[1]
1818–1842 Heratin emiraatti
1880–1901 Afganistanin emiraatti
1901–1919 Afganistanin emiraatti
1919–1921 Afganistanin emiraatti
1921–1926 Afganistanin emiraatti
1926–1928 Afganistanin kuningaskunta
1928 Afganistanin kuningaskunta
1928–1929 Afganistanin kuningaskunta
1929 Afganistanin kuningaskunta
1929–1931 Afganistanin kuningaskunta
1931–1973 Afganistanin kuningaskunta
1931–1973 Afganistanin kuningaskunta, kuninkaan lippu
1973–1974 Afganistanin tasavalta
1974–1978 Afganistanin tasavalta
1978 Afganistanin demokraattinen tasavalta
1978–1980 Afganistanin demokraattinen tasavalta
1980 Afganistanin demokraattinen tasavalta
1980–1987 Afganistanin demokraattinen tasavalta
1987–1992 Afganistanin tasavalta
1992 Afganistanin islamilainen valtio
1992–2001 Afganistanin islamilainen valtio
1996–1997 Afganistanin islamilainen emiraatti
1997–2001 Afganistanin islamilainen emiraatti
2001–2002 Afganistanin islamilainen tasavalta
2002–2004 Afganistanin islamilainen tasavalta
2004–2013 Afganistanin islamilainen tasavalta

Armenia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1198–1226 (1252) Kilikian armenialainen kuningaskunta, kuninkaallinen lippu
(1226) 1252–1341 Kilikian armenialainen kuningaskunta, kuninkaallinen lippu
1341–1375 Kilikian armenialainen kuningaskunta, kuninkaallinen lippu
1918–1919 Lounais-Kaukasian kansallinen väliaikaishallitus
1918 Transkaukasian federaatio
1918–1922 Armenian demokraattinen tasavalta
1922 Armenian sosialistinen neuvostotasavalta
1922–1936 Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
1936–1940 Armenian sosialistinen neuvostotasavalta
1940–1952 Armenian sosialistinen neuvostotasavalta
1952–1991 Armenian sosialistinen neuvostotasavalta

Azerbaidžan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1918–1919 Lounais-Kaukasian kansallinen väliaikaishallitus
13.4.1918-25.7.1918 Bakun kommuuni
26.7.1918–15.9.1918 Keski-Kaspian diktatuuri (Диктатура Центрокаспия)
1918–1919 Arasin tasavalta
1918 Transkaukasian federaatio
1918 Azerbaidžanin demokraattinen tasavalta
1918–1920 Azerbaidžanin demokraattinen tasavalta
1920–1921 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta
1922–1936 Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
1937–1940 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta
1940–1952 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta
1952–1991 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta

Bahrain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1820 Bahrainin emiirikunta[2]
1820–1932 Bahrainin emiirikunta[2] (Iso-Britannian protektoraatti)
1932–1972 Bahrainin emiirikunta[2] (Iso-Britannian protektoraatti)
1972–2002 Bahrainin emiirikunta[2]

Bangladesh[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1526–1857 Suurmogulien valtakunta[3]
1757–1801 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1801–1858 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1880–1947 Brittiläinen Intia, valtiolippu (epävirallinen vuoteen 1945)[4]
1885–1947 Brittiläinen Intia, varakuninkaan lippu[4]
1947–1971 Pakistan, kansallis- ja valtiolippu
26.3.1971–13.1.1972 Bengalin demokraattinen tasavalta, väliaikainen lippu[a]

Bhutan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
(1800-luku) 1949–1956 Bhutanin kuningaskunta, kansallis-, valtio- ja sotalippu[5]
1956–1969 Bhutanin kuningaskunta, kansallis-, valtio- ja sotalippu[5]

Brunei[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1906 Brunein sulttaanikunta, sulttaanin lippu[6]
1906–1959 Brunein sulttaanikunta, valtiolippu[6]

Filippiinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1535–1821 Uuden Espanjan lippu
1821–1898 Espanjan Itä-Intian lippu
1896–1897 Tagalogin tasavalta
1897 Filippiinien tasavalta
1898–1901 Filippiinien tasavalta
1901–1908 Yhdysvaltain suoran hallinnon aikainen lippu
1919–1936 Filippiinit, kansallislippu (Yhdysvallat)
1936–1943 Filippiinien tasavalta (Commonwealth), kansallislippu (Yhdysvallat)
1943–1944 Filippiinien toinen tasavalta
1944–1985 Filippiinien kolmas tasavalta, Filippiinien neljäs tasavalta (vuodesta 1975)
1985–1986 Filippiinien neljäs tasavalta
1986–1998 Filippiinien viides tasavalta
1899–1903 Zamboangan tasavalta

Georgia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1762–1800 Kartli-Kakhetin kuningaskunta
1918–1919 Lounais-Kaukasian kansallinen väliaikaishallitus
1918 Transkaukasian federaatio
1918–1921 Georgian demokraattinen tasavalta
1921–1937 Georgian sosialistinen neuvostotasavalta
1922–1936 Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
1937–1940 Georgian sosialistinen neuvostotasavalta
1940–1951 Georgian sosialistinen neuvostotasavalta
1951–1990 Georgian sosialistinen neuvostotasavalta
1990–2004 Georgian tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu

Indonesia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1496–1903 Acehin sulttaanikunta, valtiolippu[7]
1480–1903 Acehin sulttaanikunta, sulttaanin lippu[7][8]
1630-luku–1946 Asahanin sulttaanikunta, valtiolippu[8]
1500-luku–1813 Bantenin sulttaanikunta, valtiolippu[9][10]
1900–1959 Bulunganin sulttaanikunta, valtiolippu[11]
1500-luku–1755 Mataramin sulttaanikunta, valtiolippu[12]
–1834 Pagaruyungin kuningaskunta, valtiolippu[8]
1800-luku-1900-luku Pontianakin sulttaanikunta, sulttaanin lippu[13]
1945–1950 Pontianakin sulttaanikunta, sulttaanin lippu[13]
(1450-luku) 1800-luku–1917 Sulun sulttaanikunta, valtiolippu[14]
1603–1800 Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian lippu
1800–1949 Alankomaiden Itä-Intia
1950–1963 Etelä-Molukkien tasavalta, valtiolippu[15]
1961–1962 Alankomaiden Uusi-Guinea, valtiolippu[16]

Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
(1300-luku)–1646 Vijayanagaran valtakunta (moderni rekonstruktio reliefin pohjalta)
1526–1857 Suurmogulien valtakunta[3]
1674–1818 Maratin valtakunta[17]
1707–1849 Sikhiliitto, Sikhivaltio (1801 alkaen)[18]
1757–1801 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1801–1858 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1880–1947 Brittiläinen Intia, valtiolippu (epävirallinen vuoteen 1945 saakka)[4]
1863–1928 Brittiläinen Intia, Intian kuninkaallisen laivaston lippu[b][4]
1928–1947 (1950) Brittiläinen Intia, Intian kuninkaallisen laivaston lippu
1885–1947 Brittiläinen Intia, varakuninkaan lippu[4]
1947–1950 Intian liittovaltio, kenraalikuvernöörin lippu[4]
1921–1923 Intian kansalliskongressin lippu[4]
1923–1947
1942–1945
Intian kansalliskongressin lippu[c] (Swaraj-lippu)
Vapaan Intian väliaikainen hallitus, valtiolippu[d]
1942–1945 Vapaan Intian väliaikainen hallitus, sotalippu
1900–1947 Hyderabatin ruhtinaskunta, valtiolippu[19]
1947–1948 Hyderabatin ruhtinaskunta, valtiolippu[e]
1846–1936 Jammun ja Kashmirin ruhtinaskunta, valtiolippu
1846–1936 Jammun ja Kashmirin ruhtinaskunta, maharadzan lippu
1936–1953 Jammun ja Kashmirin ruhtinaskunta, valtiolippu[f]
1921–1948 Junagadhin ruhtinaskunta, kauppalippu[20][g][21]
1877–1914 Sikkimin kuningaskunta, valtio- ja kuninkaan lippu[22]
1914–1962 Sikkimin kuningaskunta, valtio- ja kuninkaan lippu[22]
1962–1967 Sikkimin kuningaskunta, valtio- ja kuninkaan lippu[22]
1967–1975 Sikkimin kuningaskunta, kansallis-, valtio- ja kuninkaan lippu[22][h]

Brittiläinen Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsittää Brittiläisen Intian tärkeimmät brittiläisen Intian vuonna 1947 Intiaan tai Pakistaniin vapaaehtoisesti liittyneet ruhtinaskunnat sekä Iso-Britannian siirtomaahallinnon 1800- ja 1900-luvuilla ennen itsenäistymistä lakkauttamat ruhtinaskunnat.

Lippu Käytössä Hallitus
1700-luku–1950 Ajaigarh, valtiolippu
1700-luku–1950 Akalkot, valtiolippu[23]
–1947 Ali Rajpur, valtiolippu[24]
1931–1947 Alwar, valtiolippu[25][21][i]
1700-luku–1855 Arcot, valtiolippu[26]
1945–1955 Bahawalpurin emiraatti, valtiolippu[27]
–1948 Balasinor, valtiolippu[28]
–1948 Banganapalle, valtiolippu[29]
–1948 Bansda, valtiolippu[30]
–1949 Banswara, valtiolippu[30]
–1948 Baoni, valtiolippu[31]
–1948 Baria, valtiolippu[32]
1936–1947 Baroda, maharadzan lippu[33][21][j]
–1948 Barwani, valtiolippu[34]
–1947 Bastar, valtiolippu[21]
–1948 Benares, kuninkaallinen lippu
1943–1947 Bharatput, valtiolippu[35]
–1947 Bhavnagar, valtiolippu[21]
1921–1947 Bhavnagar, kauppalippu[21]
1700-luku–1949 Bhopalin sulttaanikunta, valtiolippu[36]
–1948 Bhor, valtiolippu[37]
–1949 Bikaner, valtiolippu[38]
1500-luku–1947 Bundi, valtiolippu[39]
–1948 Chamba, valtiolippu
–1950 Charkhari, valtiolippu[40]
–1947 Chhatarpur, valtiolippu[41]
–1948 Chhota Udaipur, valtiolippu[42]
–1969 Chitral, valtiolippu
1947–1949 Cochin, valtiolippu[43][44]
–1949 Cooch Behar, valtiolippu
1876–1948 Danta, valtiolippu[45]
1800-luku–1948 Dewas Jivaji Rao, valtiolippu[46]
1800-luku–1948 Dewas Tukaji Rao, valtiolippu[47]
–1947 Dhami, valtiolippu[21]
–1947 Dhar, valtiolippu[21]
–1948 Dharampur, valtiolippu[48]
–1948 Dhenkanal, valtiolippu[21]
–1780 Dholpur, valtiolippu[21]
1780–1947 Dholpur, valtiolippu[21]
1946–1948 Dhrangadhra, valtiolippu[49][21]
–1969 Dir, valtiolippu[50]
–1947 Dungarpur, valtiolippu[51]
–1947 Faridkot, valtiolippu[52]
1700-luku–1908 Gwalior, valtiolippu[21]
1908–1947 Gwalior, valtiolippu[21]
–1974 Hunza, valtiolippu[53][k]
1741–1948 Idar, valtiolippu[54][21]
–1948 Indore, valtiolippu[55]
1921–1948 Jafarabad, kauppalippu[21]
1877–1922 Jaipur, valtiolippu[56]
1922–1946 Jaipur, valtiolippu[56]
–1947 Jaisalmer, valtiolippu[57]
1945–1947 Janjira, valtiolippu[57]
1921–1947 Janjira, kauppalippu[58][21]
1865–1895 Jaora, valtiolippu[59]
1895–1947 Jaora, valtiolippu[59]
–1947 Jashpur, valtiolippu[21]
–1947 Jath, valtiolippu[21]
–1947 Jawhar, valtiolippu[60]
1607–1948 Jhabua, valtiolippu[61]
–1947 Jhalawar, valtiolippu[21]
1857–1858 Jhansi, valtiolippu[21]
1877–1949 Jodhpur, valtiolippu[62][21]
–1948 Kahlur (Bilaspur), valtiolippu[21]
–1948 Kalahandi, valtiolippu[63]
1800-luku–1955 Kalatin kaanikunta, valtiolippu[64]
–1947 Kambay, valtiolippu[65][44]
1921–1947 Kambay, kauppalippu[65][44]
1775–1823 Kangra, valtiolippu[44]
–1948 Kanker, valtiolippu[66]
1700-luku Kannanur, valtiolippu[44]
1700-luku–1819 Kannanur, valtiolippu[44]
–1948 Kapurthala, valtiolippu[67]
–1949 Karauli, valtiolippu[68]
–1947 Kawardha, valtiolippu[44]
–1947 Keonjhar, valtiolippu[44]
–1948 Khairagarh, valtiolippu[69]
–1955 Khairpur, valtiolippu[70]
–1947 Khandpara, valtiolippu[44]
–1955 Kharan, valtiolippu[71]
–1949 Kishangarh, valtiolippu[72][l]
1731–1947 Kolhapur, valtiolippu[73][44]
1924–1948 Koriya, valtiolippu[74][44]
1877–1949 Kotah, valtiolippu[75][44]
1854–1947 Kurandvad Senior Branch, valtiolippu[44]
1854–1947 Kurandvad Junior Branch, valtiolippu[44]
–1949 Kutch, valtiolippu[76]
–1955 Las Bela, valtiolippu[77]
–1947 Loharu, valtiolippu[78]
–1948 Lunavada, valtiolippu[79]
–1948 Makrai, valtiolippu[80]
–1955 Makran, valtiolippu[81]
–1947 Manavadar, valtiolippu[82]
–1948 Mandi, valtiolippu[83]
–1907 Manipur, valtiolippu[44]
1907–1949 Manipur, valtiolippu[84][44]
–1949 Mayurbhanj, valtiolippu[85]
–1947 Mohanpur, valtiolippu[44]
–1947 Morvi, valtiolippu[86][m]
1800-luku–1947 Mudhol, kuninkaallinen lippu[87]
1881–1949 Mysoren kuningaskunta, valtiolippu[88][44]
–1949 Mysoren kuningaskunta, valtiolippu (rinnakkaisversio)[88][n]
–1947 Nabha, valtiolippu[44]
1800-luku–1948 Nandgaon, valtiolippu[89]
–1948 Narsinghgarh, valtiolippu[90]
–1948 Nawanagar, valtiolippu[44]
–1950 Orchha, valtiolippu[91]
1842–1856 Oudh (Awadh), valtiolippu[21]
–1948 Palanpur, valtiolippu[92]
–1950 Panna, valtiolippu[44]
1940–1947 Pataudi, valtiolippu[44]
–1948 Patiala, valtiolippu[93]
1921–1947 Porbandar, kauppalippu[94][44]
1877–1949 Pratapgarh, valtiolippu[44]
–1948 Pudukkottai, valtiolippu[95]
–1947 Raigarh, valtiolippu[96]
–1948 Rajgarh, valtiolippu[97]
–1948 Rajkot, valtiolippu[98]
–1948 Rajpipla, valtiolippu[99]
–1949 Rampur, valtiolippu[44]
–1948 Ranasan, valtiolippu[100]
–1948 Ratlam, valtiolippu[101]
–1948 Rewa, valtiolippu[o]
–1948 Sachin, valtiolippu[102][p]
–1948 Sailana, valtiolippu[103]
–1949 Sandur, valtiolippu[104]
–1948 Sangli, valtiolippu[105]
–1948 Sant, valtiolippu[106]
–1948 Sarangarh, valtiolippu[107]
–1948 Savantvadi, valtiolippu[44]
–1949 Shahpura, valtiolippu[108]
–1949 Sirohi, valtiolippu[109]
–1948 Sitamau, valtiolippu
–1948 Suket, valtiolippu[110]
–1947 Surat, valtiolippu[111]
–1948 Surgana, valtiolippu[112]
–1948 Surguja, valtiolippu[113]
1800-luku–1969 Swat, valtiolippu[114]
–1948 Talcher, valtiolippu[115]
–1949 Tehri Garhwal, valtiolippu[116]
–1949 Tonk, valtiolippu[94]
1800-luku–1949 Travancore, valtiolippu[117]
1921–1947 Travancore, kauppalippu[117]
–1949 Tripura, valtiolippu[118]
–1948 Udaipur, valtiolippu[119]
–1948 Udaipur-Mewar, valtiolippu[120]
–1948 Wadagam, valtiolippu[121]
–1948 Wadhwan, valtiolippu[122]
–1948 Wankaner, valtiolippu[123]

Irak[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1921–1958 Irakin kuningaskunta, valtio-, kauppa- ja sotalippu
1958 Arabifederaatio, valtio-, kauppa- ja sotalippu (Irakin ja Jordanian valtioliitto)
1959–1963 Irakin tasavalta, valtio-, kauppa- ja sotalippu
1963–1969
1969–1991
Irakin tasavalta, valtio-, kauppa- ja sotalippu
Irakin demokraattinen kansantasavalta, valtio-, kauppa- ja sotalippu
1991–2004 Irakin demokraattinen kansantasavalta, valtio-, kauppa- ja sotalippu
2004–2008 Irakin tasavalta, valtio-, kauppa- ja sotalippu

Iran[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1736–1747 Persia, Nader Shahin hallinnon aikainen lippu
1750–1796 Persia, Zand-dynastian aikainen lippu
1790-luku–1834 Persian kuningaskunta, Fath-Ali Shah Qajarin hallinnon aikainen valtiolippu
1790-luku–1834 Persian kuningaskunta, Fath-Ali Shah Qajarin hallinnon aikainen sotalippu
1834–1848 Persian kuningaskunta, Mohammed Shah Qajarin hallinnon aikainen lippu
1848–1852 Persian kuningaskunta, Amir Kabirin pääministerikauden aikainen lippu
1800-luvun jälkipuolisko–1906 Persian kuningaskunta, kauppalippu
1800-luvun jälkipuolisko–1906 Persian kuningaskunta, valtiolippu
1800-luvun jälkipuolisko–1906 Persian kuningaskunta, sotalippu merellä
1907–1933 Iranin keisarikunta, kansallis ja kauppalippu
1907–1933 Iranin keisarikunta, valtiolippu
1907–1933 Iranin keisarikunta, sotalippu merellä
1933–1964 Iranin keisarikunta, kansallis- ja kauppalippu
1933–1964 Iranin keisarikunta, valtiolippu
1933–1964 Iranin keisarikunta, sotalippu merellä
1964–1980 Iranin keisarikunta, kansallis- ja kauppalippu
1964–1980 Iranin keisarikunta, valtiolippu
1964–1979 Iranin keisarikunta, sotalippu merellä
1979–1980 Iranin keisarikunta, sotalippu merellä
1945–1946 Azerbaidžanin kansantasavalta (Neuvostoliiton miehittämä Pohjois-Iran)

Israel ja Palestiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1927–1948 Palestiinan brittiläinen mandaatti

Itä-Timor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1974 Timorin merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1961 Timorin yhdistynyt tasavalta (BLLT-vapautusliikkeen lippu (Bureau de Luta pela Libertação de Timor))
1975 Timorin valtio, kansallislippu

Japani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1800-luku Togukawan shogunaatti
1868–1869 Ezon tasavalta
1870–1999 Japanin keisarikunta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu (auringon asemaa muutettu 1999)
1870–1945 Japanin keisarikunta, sotalippu
1889–1945 Japanin keisarikunta, keisarillisen laivaston amiraalin lippu
1945–1952 Japanin keisarikunta, liittoutuneiden miehityshallinnon aikainen kauppalippu
1952–1967 Riukiusaaret, Yhdysvaltojen miehityshallinnon aikainen kauppalippu

Jemen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1927–1962 (1970) Jemenin kuningaskunta, kansallis-, kauppa-, valtio- ja sotalippu[124]
1923–1962 Jemenin kuningaskunta, imaamin lippu[125]
1962–1990 Jemenin arabitasavalta (Pohjois-Jemen)[124]
1967–1990 Jemenin kansantasavalta (Etelä-Jemen)[126]
1962–1967 Etelä-Arabian federaatio, valtiolippu[127] (Iso-Britannian protektoraatti)
1937–1963 Adenin siirtokunta, valtiolippu (Yhdistynyt kuningaskunta)

Jordania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1921–1928 Transjordanian emiraatti[128] (Iso-Britannian mandaattialue)
1958 Arabifederaatio, valtio-, kauppa- ja sotalippu[128] (Irakin ja Jordanian valtioliitto)

Kambodža[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1863 Kambodžan kuningaskunta, valtiolippu[129]
1863–1948 Kambodžan kuningaskunta, valtiolippu[130] (Ranskan Indokiina)
1945 Kamputsean kuningaskunta, valtiolippu (Japanin miehittämä Kambodža)[q]
1948–1970 Kambodžan kuningaskunta, kansallis-, valtio-, kauppa- ja sotalippu[131]
1970–1975 Kambodžan tasavalta, kansallis-, valtio-, kauppa- ja sotalippu[131]
1976–1979 Kamputsean kansantasavalta, kansallis-, valtio-, kauppa- ja sotalippu[132]
1979–1989 Kamputsean kansantasavalta, kansallis-, valtio-, kauppa- ja sotalippu[132]
1989–1991 Kambodžan valtio, valtiolippu[130]
1992–1993 YK:n käyttämä Kambodžan välikainen lippu[130]

Kazakstan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1300-luku–1456 Kultainen orda
1456–1822 Kazakkien kaanikunta (epävarma rekonstruktio)
1917–1920 Alashin orda
1919–1921 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1921–1923 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1920–1936 Kazakstanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1937–1940 Kazakstanin sosialistinen neuvostotasavalta
1940–1953 Kazakstanin sosialistinen neuvostotasavalta
1953–1991 Kazakstanin sosialistinen neuvostotasavalta
1992 Kazakstanin tasavalta

Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1862–1890 Qing-dynastian lippu
1890–1912 Qing-dynastian lippu[133]
1890-luku–1912 Qing-dynastian Kiina, kauppalippu[134][135][r]
1912–1928 Kiinan tasavalta, kansallis- ja valtiolippu[136]
1911–1928 Kiinan tasavalta, sotalippu[137]
1914–1916 Yuan Shikain hallinnon lippu
1914–1916 Yuan Shikain hallinnon lippu (rinnakkaisversio)
1928–(1949) Kiinan tasavalta, kansallis- ja valtiolippu[138] (nykyisin Taiwanin lippu)
1932–1945 Mantšukuon keisarikunta[136] (Japanin miehittämä Mantšuria)
1936–1939 Mengjiangin (Mongolikuon) valtio (Japanin miehityshallinto Sisä-Mongoliassa)
1939–1941 Mengjiangin (Mongolikuon) valtio (Japanin miehityshallinto Sisä-Mongoliassa)
1941–1945 Mengjiangin (Mongolikuon) valtio (Japanin miehityshallinto Sisä-Mongoliassa)
1933–1934 Itä-Turkestanin turkkilais-islamilainen tasavalta
1943–1949 Itä-Turkestanin tasavalta[s]
1842–1943 Shanghain kansainvälinen alue
1871–1873 Hongkongin kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)
1876–1941, 1945–1959 Hongkongin kruununsiirtomaa[139] (Iso-Britannia)
1959–1997 Hongkongin kruununsiirtomaa (Iso-Britannia, vuodesta 1983 merentakainen alue)
1903–1930 Weihaiwein siirtokunta[139] (Iso-Britannia)
1951–1999 Macaon merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
–1999 Macaon senaatin lippu (Bandeira do Leal Senado) (epävirallinen Portugalin siirtokunnan kansallislippu)
1976–1999 Macaon hallinnon lippu (Portugalin hallinnassa oleva kiinalainen territorio)
1910-luvun loppu–1959 Tiibetin itsenäisyyden aikainen sota- ja valtiolippu, nykyisin tiibetiläisten kansallislippu ja Tiibetin pakolaishallituksen lippu[138]
1957–1974 Chushi Gangdruk -vapautusarmeijan lippu (Tiibet)

Kirgisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1919–1921 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1921–1923 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1953–1991 Kirgisistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1991–1992 Kirgisian tasavalta

Korea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1897 Joseon-dynastia (1392-1897), kuninkaan lippu[140]
(1882)–1910 Korean valtio, Korean keisarikunta (vuodesta 1897), valtiolippu[t]
1906–1910 Korean keisarikunta, Japanin miehityshallinnon käskynhaltijan lippu[140]
1919–1948 Korean tasavallan pakolaishallitus[140] (Kiina)

Kuwait[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1899 Kuwaitin emiraatti[141]
1899–1909 Kuwaitin emiraatti[141] (Iso-Britannian protektoraatti)
1909–1915 Kuwaitin emiraatti[141] (Iso-Britannian protektoraatti)
1915–1956 Kuwaitin emiraatti[141] (Iso-Britannian protektoraatti)
1956–1961 Kuwaitin emiraatti[141] (Iso-Britannian protektoraatti)

Laos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1700-luku –1893 Luang Prabangin kuningaskunta, valtiolippu[142]
1700-luku –1828 Vientianen kuningaskunta, valtiolippu[142]
1700-luku –1946 Champassakin kuningaskunta, valtiolippu[142]
1893–1952 Laosin protektoraatti, valtiolippu[143] (Ranskan Indokiina)
1952–1975 Laosin kuningaskunta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu[144]
1949–1975 Laosin kuningaskunta, kuninkaan lippu[144]

Libanon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1920–1946 Ranskan Libanonin mandaattialue

Malediivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1100-luku-1800-luku? Malediivien sulttaanikunta[145]
1800-luku?–1920-luku Malediivien sulttaanikunta (vuodesta 1887 Iso-Britannian protektoraatti)
1920-luku–1953 Malediivien sulttaanikunta, kansallislippu (Iso-Britannian protektoraatti)
1920-luku–1953 Malediivien sulttaanikunta, valtiolippu (Iso-Britannian protektoraatti)
1953–1965 Malediivien sulttaanikunta, valtiolippu (Iso-Britannian protektoraatti)
1954–1965 Malediivien sulttaanikunta, sulttaanin lippu (Iso-Britannian protektoraatti)
1959–1963 Suvadiven tasavalta

Malesia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1905–1948
1948–1950
Malaijivaltioiden liitto, valtiolippu[u]
Malaijan liittovaltio, valtiolippu[146]
1950–1963 Malaijan liittovaltio, valtiolippu[147]
1868–1877 Salmisiirtokunnat, valtiolippu
1877–1925 Salmisiirtokunnat, valtiolippu[148]
1925–1946 Salmisiirtokunnat, valtiolippu
1946–1957 Malakan kruununsiirtomaa, valtiolippu[149]
1946–1949 Penangin kruununsiirtomaa, valtiolippu[150]
1882–1902 Brittiläinen Pohjois-Borneo, valtiolippu
1902–1948 Brittiläinen Pohjois-Borneo, valtiolippu[151]
1948–1963 Brittiläinen Pohjois-Borneo, valtiolippu[151]
1841–1848 Sarawakin kuningaskunta, valtiolippu[152]
1848–1870 Sarawakin kuningaskunta, valtiolippu[153]
1870–1946 Sarawakin kuningaskunta, valtiolippu[154]
1946–1963 Sarawakin kruununsiirtomaa, valtiolippu[155]
1912–1946 Labuanin siirtokunta, valtiolippu[156]

Mongolia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1911–1921 Mongolian kaanikunta
1921–1924 Mongolian kaanikunta
1924–1940 Mongolian kansantasavalta
1940–1992 Mongolian kansantasavalta

Myanmar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1752–1885 Konbaung-dynastian lippu[157]
1897–1937 Brittiläinen Intia, valtiolippu (epävirallinen)[4]
1897–1937 Brittiläinen Intia, varakuninkaan lippu[4]
1937–1948 Brittiläinen Burma, valtiolippu
1943–1945 Burman valtio[v] (Japanin miehityshallinto)
1948–1974 Burman liittotasavalta, kansallis- ja valtiolippu[158]
1974–2010 Burman liittotasavalta, Myanmarin liittotasavalta, kansallis-, kauppa-, valtio- ja sotalippu[159]

Nepal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1800-luku–1962 Nepalin kuningaskunta

Oman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1970 Maskatin ja Omanin sulttaanikunta, valtio- ja sotalippu[160] (Iso-Britannian protektoraatti)
1856–1970 Omanin imaamikunta[w][161] (Iso-Britannian protektoraatti)
1970–1985 Omanin sulttaanikunta
1985–1995 Omanin sulttaanikunta

Pakistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1526–1857 Suurmogulien valtakunta[3]
1707–1849 Sikhiliitto, Sikhivaltio (1801 alkaen)[18]
1757–1801 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1801–1858 Englannin Itä-Intian kauppakomppania[4]
1880–1947 Brittiläinen Intia, valtiolippu (epävirallinen vuoteen 1945)[4]
1885–1947 Brittiläinen Intia, varakuninkaan lippu[4]
1947–1953 Pakistanin dominio, kenraalikuvernöörin lippu[162]
1953–1956 Pakistanin dominio, kenraalikuvernöörin lippu[162]
1956–1967 Pakistanin islamilainen tasavalta, presidentin lippu[163]
1974–1998 Pakistanin islamilainen tasavalta, presidentin lippu[163]

Qatar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
–1860 Qatarin emiraatti, valtio- ja kauppalippu[164]
1860–1800-luvun loppu Qatarin emiraatti, valtio- ja kauppalippu (Iso-Britannian protektoraatti)[165]
1800-luvun loppu–1936 Qatarin emiraatti, valtio- ja kauppalippu[166] ((Iso-Britannian protektoraatti)
1936–1949 Qatarin emiraatti, valtio- ja kauppalippu[164] ((Iso-Britannian protektoraatti)
1949–1971 Qatarin emiraatti, kansallis-, valtio-, kauppa- ja sheikin lippu[167] (Iso-Britannian protektoraatti)

Saudi-Arabia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1744–1891 Diriahin emiraatti, Najdin emiraatti (vuodesta 1818)
1835–1920 Hailin emiraatti
1920–1921 Hailin emiraatti
1902–1921 Riadin emiraatti
1916–1917 Hijazin kuningaskunta
1917–1920 Hijazin kuningaskunta
1920–1926 Hijazin kuningaskunta
1926–1932 Hijazin kuningaskunta
1921–1926 Najdin lippu
1926–1932 Najdin lippu
1902–1921 Riadin emiraatti
1932–1934 Saudi-Arabian kuningaskunta
1934–1938 Saudi-Arabian kuningaskunta
1938–1973 Saudi-Arabian kuningaskunta

Singapore[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1868–1877 Salmisiirtokunnat, valtiolippu
1877–1925 Salmisiirtokunnat, valtiolippu
1925–1946 Salmisiirtokunnat, valtiolippu
1946–1952 Singaporen kruununsiirtomaa, valtiolippu (Yhdistynyt kuningaskunta)
1952–1959 Singaporen kruununsiirtomaa, valtiolippu (Yhdistynyt kuningaskunta)

Sri Lanka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1500-luku Sitawakan kuningaskunta, kuninkaallinen lippu
1500-luku–1815 Kandyn kuningaskunta, kuninkaallinen lippu
1600-luku Jaffnan kuningaskunta, kuninkaallinen lippu (epävarma rekonstruktio)
1505–1521 Portugalin Ceylon
1521–1578 Portugalin Ceylon
1578–1640 Portugalin Ceylon
1640–1658 Portugalin Ceylon
1656–1796 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania
1815–1948 Ceylonin kruununsiirtomaa
1948–1951 Ceylonin kuningaskunta
1951–1972 Ceylonin kuningaskunta, Ceylonin tasavalta (vuodesta 1970)

Syyria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1920 Syyrian kuningaskunta (Znamierowskin (2010, s. 122) mukaan lippuna nykyinen Jordanian kansallislippu)
1920–1922 Ranskan Syyrian mandaattialue
1922–1930 Ranskan Syyrian mandaattialue
1920–1930 Ranskan Syyrian mandaattialue, Latakian valtio
1920–1924 Ranskan Syyrian mandaattialue, Aleppon valtio
1920–1924 Ranskan Syyrian mandaattialue, Damaskoksen valtio
1924–1936 Ranskan Syyrian mandaattialue, Druusivaltio
(1928) 1930–1958 Ranskan Syyrian mandaattialue, Syyrian arabitasavalta (vuodesta 1944)
1958–1961 Yhdistynyt arabitasavalta
1961–1963 Syyrian arabitasavalta
1972–1980 Arabitasavaltojen liitto

Tadžikistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1920–1921 Buharan sosialistinen kansantasavalta
1921–1923 Buharan sosialistinen kansantasavalta
1923–1924 Buharan sosialistinen neuvostotasavalta
1924–1929 Tadžikistanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1929–1934 Tadžikistanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1940–1953 Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1953–1991 Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1991–1992 Tadžikistanin tasavalta

Taiwan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1626–1642 Espanjan Formosan siirtokunta
1624–1662 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania
1862–1889 Qing-dynastia (Kiinan keisarikunta)
1889–1895 Qing-dynastia (Kiinan keisarikunta)
1895 Formosan tasavalta
1895–1945 Taiwanin siirtokunta (Japani)

Thaimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
noin 1656–1767
1767–1782
Ayutthayan kuningaskunta, valtio- ja kauppalippu[168]
Thonburin kuningaskunta, valtio- ja kauppalippu[168]
1782–1817 Siamin kuningaskunta, valtiolippu[168]
1817–1855 Siamin kuningaskunta, valtiolippu[168]
1782–1855 Siamin kuningaskunta, kauppalippu[168]
1855–1916 Siamin kuningaskunta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu[168][169]
1855–1891 Siamin kuningaskunta, kuninkaan lippu[170]
1855–1891 Siamin kuningaskunta, poissaolevan kuninkaan lippu[170]
1891–1910 Siamin kuningaskunta, kuninkaan lippu[170]
1891–1910 Siamin kuningaskunta, poissaolevan kuninkaan lippu[170]
1897–1910 Siamin kuningaskunta, kuningattaren lippu[170]
1897–1910 Siamin kuningaskunta, kruununprinssin lippu[170]
1916–1917 Siamin kuningaskunta, kansallis- ja kauppalippu[168][169]
1916–1917 Siamin kuningaskunta, valtiolippu[168][169]
1917–1918 Siamin kuningaskunta, sotalippu
1917–1918 Siamin kuningaskunta, sotalippu (kääntöpuoli)

Turkmenistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1919–1921 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1921–1923 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1953–1991
1991–1992
Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta, valtiolippu
Turkmenistanin tasavalta, valtiolippu
1992–1997 Turkmenistanin tasavalta
1997–2001 Turkmenistanin tasavalta

Uzbekistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1785–1920 Buharan emiraatti
1500-luku–1917 Hivan kaanikunta
1917–1920 Hivan kaanikunta
1917–1918 Kokandin valtio (Turkestanin kansallismielinen Basmatšiliike)
1918–1924 Turkestanin lippu (Turkestanin kansallismielinen Basmatšiliike)
1919–1920 Buharan sosialistinen kansantasavalta (Buhara)
1920–1921 Buharan sosialistinen kansantasavalta (Buhara)
1921–1923 Buharan sosialistinen kansantasavalta (Buhara)
1923–1924 Buharan sosialistinen neuvostotasavalta (Buhara)
1920–1923 Horezmin sosialistinen kansantasavalta (Hiva)
1923–1924 Horezmin sosialistinen neuvostotasavalta (Hiva)
1919–1921 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1921–1923 Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
1925–1927 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1927–1931 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1931–1934 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1934–1935 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1935–1937 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1937–1941 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1941–1952 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta
1952–1991 Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta

Vietnam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1778–1802 Taysonin veljesten hallinnon lippu[171]
1802–1885 Vietnamin keisarikunta, Nguyen-dynastian lippu[171]
1885–1890 Annamin ja Tonkinin protektoraatit, Nguyen-dynastian lippu[x][171] (Ranskan Indokiina)
1890–1920 Annamin ja Tonkinin protektoraatit, Nguyen-dynastian lippu[171] (Ranskan Indokiina)
1920–1945 Annamin ja Tonkinin protektoraatit, Nguyen-dynastian lippu[171] (Ranskan Indokiina)
1923–1945 Annamin ja Tonkinin protektoraatit, valtiolippu[171] (Ranskan Indokiina)
1868-1945 Kochinkiinan siirtokunta, kauppalippu[172][y] (Ranskan Indokiina)
1946–1947
1947–1948
Kochinkiinan autonominen tasavalta, valtiolippu (Ranskan Indokiina)
Etelä-Vietnamin tasavalta, valtiolippu (Ranskan Indokiina)[173]
1945 Vietnamin keisarikunta, valtiolippu[171] (Japanin miehityshallinto)
1945 Vietnamin keisarikunta, keisarin lippu[174] (Japanin miehityshallinto)
1944–1953 Muang Lain alueen lippu (Ranskan Indokiina)
1948–1950 Tai damien autonomisen alueen lippu[175] (Ranskan Indokiina)
1950–1955 Tai damien autonomisen alueen lippu[175] (Ranskan Indokiina)
1947–1954 Tày-kansan lippu (Ranskan Indokiina)
1946–1950 Montagnardien alueen lippu (Ranskan Indokiina)
1948–1954 Muongien autonomisen alueen lippu (Ranskan Indokiina)
1930– Indokiinan kommunistisen puolueen lippu[176][z]
1939– Dai Viet -puolueen lippu[177][aa]
1939– Hoa Hao -lahkon lippu[178][ab]
1948–1955
1955–1975
Vietnamin valtio, kansallis-, kauppa-, valtio- ja sotalippu
Vietnamin tasavalta, kansallis-, kauppa-, valtio- ja sotalippu[136] (Etelä-Vietnam)
1955–1963 Vietnamin tasavalta, tasavallan presidentin lippu[179]
1964–1975 Vietnamin tasavalta, tasavallan presidentin lippu
1955–1975 Vietnamin tasavalta, puolustusvoimien lippu
1955–1975 Vietnamin tasavalta, merivoimien lippu
1955–1975 Vietnamin tasavalta, ilmavoimien lippu
1969–1976 Etelä-Vietnamin väliaikaisen vallankumoushallituksen lippu[180] (Vietkong)
1945–1955 Vietnamin demokraattinen tasavalta, kansallis-, kauppa-, valtio- ja sotalippu[181] (Pohjois-Vietnam)

Yhdistyneet arabiemiirikunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1890-luku–1971 Arabiemiraattien liitto, sopimusvaltioiden neuvoston lippu (tähden muoto vaihtelee eri lähteissä) (Iso-Britannian protektoraatti)[182][ac]
–1820 Persianlahden emiirikuntien liput olivat ennen vuotta 1820 punaisia[183]
1820– Sharjah ja Ras al Khaima[182]
1820– Ajman ja Dubai [182]
1820–1958 Abu Dhabi[184] [185][ad]
1820–1961 Umm al-Qaiwan [186]
–1952 Fudžaira, valtiolippu [183]
1952–1975 Fudžaira, valtiolippu
1952–1975 Fudžaira, kauppalippu[187]

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algeria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1235–1338, 1488–1556 Tlemcenin kuningaskunta
1338–1488 Tlemcenin kuningaskunta
1500-luku-1600-luku Osmanien Algeria, kauppalippu (barbaarilippu)
1800-luvun alkupuolisko Osmanien Algeria, Constantinen beyn lippu
1848–1854 Ranskan Algeria, kenraalikuvernööri Pélissierin lippu
1848–1910 Ranskan Algeria, kauppalippu
1958–1962 Algerian pakolaishallituksen lippu (FNL:n lippu)

Angola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1974 Angolan merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1954– FNLA-vapautusliikkeen lippu (Frente Nacional de Libertação de Angola)
1956– MPLA-vapautusliikkeen lippu (Movimento Popular de Libertação de Angola)
1966– UNITA-vapautusliikkeen lippu (União Nacional para a Independência Total de Angola)

Benin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1818–1858 Dahomeyn kuningaskunta, kuningas Ghezon lippu
1895–1959 Ranskan Länsi-Afrikka, Dahomeyn autonominen tasavalta (vuodesta 1958)
1895–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Dahomeyn autonominen tasavalta, kuvernöörin lippu
1959–1975 Dahomeyn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1975–1990 Beninin kansantasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu

Botswana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1966 Betsuanamaan protektoraatti[ae] (Yhdistynyt kuningaskunta)

Burundi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1962–1966 Burundin kuningaskunta
1966 Burundin tasavalta, välikainen lippu

Burkina Faso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1896–1959 Ranskan Länsi-Afrikka, Ylä-Voltan autonominen tasavalta (vuodesta 1958)
1896–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Ylä-Voltan autonominen tasavalta, kuvernöörin lippu
1960–1984 Ylä-Voltan tasavalta

Djibouti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1896–1977 Ranskan Somalimaa, Afar- ja Issamaan merentakainen departementti (vuodesta 1967)
1896–1977 Ranskan Somalimaa, Afar- ja Issamaan merentakainen departementti, kuvernöörin lippu

Egypti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1826–1867 Egyptin kediivikunta, valtiolippu[188] (Osmanien valtakunta)
1867–1881 Egyptin kediivikunta, valtiolippu[188] (Osmanien valtakunta)
1881–1914 Egyptin kediivikunta, valtiolippu[188] (Iso-Britannian miehityshallinto)
1914–1922 Egyptin sulttaanikunta, valtiolippu[189] (Iso-Britannian miehityshallinto)
1922–1953
1953–1958
Egyptin kuningaskunta, kansallislippu[190]
Egyptin arabitasavalta, kansallislippu[191]
1923–1953 Egyptin kuningaskunta, kuninkaanlippu[192]
1952–1958 Egyptin arabitasavalta, vallankumouslippu (käytetty kansallislipun rinnalla)[193]
1958–1972 Yhdistynyt arabitasavalta, kansallis-, valtio- ja kauppalippu[194]
1972–1984 Arabitasavaltojen liitto, kansallis-, valtio- ja kauppalippu[195]

Eritrea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1952–1962 Eritrean autonominen maakunta (Etiopian keisarikunta) (myöhemmin Eritrean vapautusrintaman (Fronte di Liberazione Eritreo) lippu)
1970–1994 Eritrean kansan vapautusrintaman (Fronte Popolare di Liberazione Eritreo) lippu
1993–1995 Eritrean valtio

Etelä-Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1910–1912 Etelä-Afrikan unioni, valtio- ja kauppalippu[196]
1912–1928
1912–1951
Etelä-Afrikan unioni, valtiolippu[197]
Etelä-Afrikan unioni, kauppalippu[198]
1928–1961
1961–1994
Etelä-Afrikan unioni, kansallis- ja valtiolippu (kauppalippu vuodesta 1951)
Etelä-Afrikan tasavalta, kansallis-, valtio- ja kauppalippu[199]
1947–1961
1961–1981
Etelä-Afrikan unioni, puolustusvoimien lippu
Etelä-Afrikan tasavalta, puolustusvoimien lippu[200]
1981–1994 Etelä-Afrikan tasavalta, puolustusvoimien lippu[200]
1994–2003 Etelä-Afrikan tasavalta, puolustusvoimien lippu[200]
1922–1946 Etelä-Afrikan unioni, laivaston lippu[201]
1946–1951 Etelä-Afrikan unioni, laivaston lippu[201]
1952–1961
1961–1981
Etelä-Afrikan unioni, laivaston lippu
Etelä-Afrikan tasavalta, laivaston lippu[202]
1981–1994 Etelä-Afrikan tasavalta, laivaston lippu[201]
1940–1951 Etelä-Afrikan unioni, ilmavoimien lippu[203]
1951–1958 Etelä-Afrikan unioni, ilmavoimien lippu[203]
1958–1961
1961–1967, 1970–1981
Etelä-Afrikan unioni, ilmavoimien lippu
Etelä-Afrikan tasavalta, ilmavoimien lippu
1967–1970 Etelä-Afrikan tasavalta, ilmavoimien lippu[203]
1982–1994 Etelä-Afrikan tasavalta, ilmavoimien lippu[203]
1994–2003 Etelä-Afrikan tasavalta, ilmavoimien lippu[203]
1652–1804 Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian lippu
1875–1910 Kapmaan siirtokunta, valtiolippu[204]
1843–1910 Natalin siirtokunta, valtiolippu[205]
1900–1910 Oranjejoen siirtokunta, valtiolippu[206]
1839–1843 Natalin buuritasavalta, valtiolippu[207]
1844–1857 Winburg-Potchefstroomin buuritasavalta, valtiolippu[208]
1849–1860 Lydenburgin buuritasavalta, valtiolippu[209]
1857–1902 Oranjen vapaavaltio, valtiolippu[199]
1857–1877
1881–1902
Transvaal, valtiolippu
Etelä-Afrikan tasavalta, valtiolippu[199][207]
1862–1874 Uuden Griquamaan buuritasavalta, valtiolippu[210]
1882–1883 Goshenin buuritasavalta, valtiolippu[207]
1883–1885 Stellamaan buuritasavalta, valtiolippu[211]
1884–1888 Nieuwe Republiekin buuritasavalta, valtiolippu[207]
1886–1891 Klein Vrystaatin buuritasavalta, valtiolippu[212]
1966–1994 Transkei, valtiolippu[213]
1973–1994 Bobhuthatswana, valtiolippu[214]
1973–1994 Gazankulu, valtiolippu[199]
1973–1994 Venda, valtiolippu[199]
1974–1994 Lebowa, valtiolippu[199]
1977–1985 Kwazulu, valtiolippu[199]
1985–1994 Kwazulu, valtiolippu[215]
1975–1994 Qwaqwa, valtiolippu[199]
1925– Afrikan kansalliskongressin lippu[af]

Etiopia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
-1890-luku Etiopian keisarikunta, valtio- ja sotalippu
1890-luku –1974
1974–1987
Etiopian keisarikunta, kansallislippu
Etiopian sotilashallinto (Derg), kansallislippu
1936–1943 Italian Itä-Afrikka (Italian miehityshallinto), varakuninkaan lippu
1941–1974 Etiopian keisarikunta, valtiolippu
1955–1974 Etiopian keisarikunta, sotalippu merellä
1949–1974 Etiopian keisarikunta, keisarillinen lippu
1949–1974 Etiopian keisarikunta, keisarillinen lippu (kääntöpuoli)
1974–1975 Etiopian sotilashallinto (Derg), valtiolippu
1975–1987 Etiopian sotilashallinto (Derg), valtiolippu
1987–1991 Etiopian kansandemokraattinen tasavalta, kansallis- ja valtiolippu
1991–1996 Etiopian väliaikainen hallitus, kansallis- ja valtiolippu
1996 Etiopian demokraattinen liittotasavalta, kansallis- ja valtiolippu

Gabon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1910–1959 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Gabonin itsehallinnollinen departementti (vuodesta 1958)
1910–1960 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Gabonin itsehallinnollinen departementti, kuvernöörin lippu
1959–1960 Gabonin itsehallinnollinen departementti (Ranskan unioni)
1960–1990 Gabonin tasavalta, presidentin lippu

Gambia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka, valtiolippu
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka, kuvernöörin lippu
1889–1965 Gambian kruununsiirtomaa, valtiolippu
1889–1965 Gambian kruununsiirtomaa, kuvernöörin lippu
1965–1970 Gambian kuningaskunta, kenraalikuvernöörin lippu

Ghana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1598–1620-luku Alankomaiden Kultarannikko
1620-luku–1791 Alankomaiden Kultarannikko (Hollannin Länsi-Intian kauppakomppanian lippu)
1791–1795 Alankomaiden Kultarannikko
1795–1806 Alankomaiden Kultarannikko
1806–1872 Alankomaiden Kultarannikko
1650–1663 Ruotsin Kultarannikko
1658–1850 Tanskan Kultarannikko
1821–1877 Brittiläinen Länsi-Afrikka
1821–1877 Brittiläinen Länsi-Afrikka, kuvernöörin lippu
1877–1957 Ghanan siirtokunta (Iso-Britannia)
1877–1957 Ghanan siirtokunta (Iso-Britannia), kuvernöörin lippu
1957–1958 Ghanan kuningaskunta
1958–1961 Afrikkalaisten valtioiden liitto (Union of African States)
1961–1962 Afrikkalaisten valtioiden liitto (Union of African States)
1962–1964 Ghanan tasavalta
1964–1966 Ghanan tasavalta

Guinea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1895–1958 Ranskan Länsi-Afrikka
1895–1958 Ranskan Länsi-Afrikka, kuvernöörin lippu
1958–1961 Afrikkalaisten valtioiden liitto (Union des Etats africains) (käytetty kansallislipun rinnalla)
1961–1962 Afrikkalaisten valtioiden liitto (Union des Etats africains) (käytetty kansallislipun rinnalla)

Guinea-Bissau[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1400-luku Guinean kauppakomppanian lippu
1951–1974 Guinean merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1956–1974 PAIGC-vapautusliikkeen lippu (Partido Africano da Independência da Guiné e Cabo Verde)

Kamerun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1884–1892 Saksan Kamerun (Saksan keisarikunta)
1893–1916 Saksan Kamerun (Saksan keisarikunta)
Ei koskaan Ehdotus Saksan Kamerunin lipuksi vuodelta 1913[ag]
1922–1961 Iso-Britannian Kamerunin mandaattialue
1919–1957 Ranskan Kamerunin mandaattialue, Kamerunin itsehallinnollinen departementti Ranskan unionissa (vuodesta 1946)
1957–1961 Kamerunin autonominen tasavalta (Ranskan unioni)
1961–1975 Kamerunin liittotasavalta

Kap Verde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1974 Kap Verden merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1956–1974 PAIGC-vapautusliikkeen lippu (Partido Africano da Independência da Guiné e Cabo Verde)
1975–1992 Kap Verden tasavalta (vrt. Guinea-Bissau)

Kenia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
(1888) 1921–1963 Brittiläinen Itä-Afrikka

Keski-Afrikan tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1910–1958 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka
1910–1960 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Ubangi-Sharin itsehallinnollinen alue, kuvernöörin lippu
1976–1979 Keski-Afrikan keisarikunta, keisarillinen lippu

Komorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1963–1975 Komorien valtio (Ranskan unioni)
1975–1978 Komorien tasavalta
1978–1992 Komorien islamilainen liittotasavalta
1992–1996 Komorien islamilainen liittotasavalta
1996–2001 Komorien islamilainen liittotasavalta
1996–2001 Komorien islamilainen liittotasavalta (kääntöpuoli)
1997–2007 Anjouanin tasavalta
1997–2001 Mohélin tasavalta

Kongon demokraattinen tasavalta (Kinshasa)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1960 Kongon vapaavaltio, Belgian Kongo (vuodesta 1908)
1960–1963 Léopoldvillen Kongon tasavalta
1963–1971 Léopoldvillen Kongon tasavalta, Kinshasan Kongon tasavalta (vuodesta 1966)
1971–1997 Zairen demokraattinen tasavalta
1997–2006 Kongon demokraattinen tasavalta
1960–1961 Etelä-Kasain valtio
1960–1963 Katangan tasavalta

Kongon tasavalta (Brazzaville)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1910–1959 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Kongon autonominen tasavalta (vuodesta 1958)
1910–1960 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Kongon autonominen tasavalta, kuvernöörin lippu
1970–1991 Kongon kansantasavalta

Lesotho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1966 Basutomaan protektoraatti (Iso-Britannia)
1966–1987 Lesothon kuningaskunta
1987–2006 Lesothon kuningaskunta

Liberia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1827–1847 Pippurirannikon siirtokunta (American Colonization Society)
1854–1857 Marylandin tasavalta

Libya[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1864–1911 Tripolin kuningaskunta (Osmanien valtakunta)
1918–1923 Tripolitanian tasavalta
1949–1951 Kyrenaikan emiirikunta (Brittiläinen miehityshallinto)
1951–1969 Libyan kuningaskunta, kansallislippu
1951–1969 Libyan kuningaskunta, kuninkaan lippu
1969–1972 Libyan arabitasavalta
1972–1977 Arabitasavaltojen liitto
1977–2011 Libyan suuri sosialistinen arabikansantasavalta (Muammar Gaddafin hallinto)

Madagaskar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1883–1897 Imerinan kuningaskunta, kuningatar Ranavalona III:nen aikainen lippu
1885–1896 Madagaskarin protektoraatti (Ranska)
1897–1958 Madagaskarin siirtokunta
1897–1958 Madagaskarin siirtokunta, kuvernöörin lippu

Malawi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1914–1919 Njassamaan protektoraatti
1919–1925 Njassamaan protektoraatti
1925–1953, 1963–1964 Njassamaan protektoraatti
1953–1963 Rhodesian ja Njassamaan liittovaltio
2010–2012 Malawin tasavalta

Mali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1895–1958 Ranskan Länsi-Afrikka
1895–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Ranskan Sudan, Malin liittovaltio, kuvernöörin lippu
1958–1959 Ranskan Sudan (Ranskan unioni)
1959–1961 Malin liittovaltio (Ranskan unioni)
1961–1962 Afrikkalaisten valtioiden liitto (Union des Etats africains) (käytetty kansallislipun rinnalla)

Marokko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1140-luku–1260-luku Marokon kuningaskunta
1260-luku–1659 Marokon kuningaskunta
1666–1915 Marokon kuningaskunta
1919–1946 Ranskan Marokko, kauppalippu
1919–1956 Espanjan Marokko, kauppalippu
1921–1926 Rifin tasavalta
1923–1956 Tangerin kansainvälinen vyöhyke

Mauritania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1902–1959 Ranskan Länsi-Afrikka, Mauritanian itsehallinnollinen departementti (vuodesta 1958)
1902–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Mauritanian itsehallinnollinen departementti, kuvernöörin lippu
1959–2017 Mauritania

Mauritius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1638–1710 Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppania
1710–1792 Isle de Francen siirtokunta
1792–1810 Isle de Francen siirtokunta
1869–1906 Mauritiuksen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)
1906–1923 Mauritiuksen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)
1923–1968 Mauritiuksen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)
1906–1968 Mauritiuksen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia), kuvernöörin lippu

Mosambik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1974 Mosambikin merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1960-luku–1975 FRELIMO-vapautusliikkeen lippu (vuosien 1974-75 siirtymävaiheen aikana Mosambikin valtion lippuna)
1975–1983 Mosambikin kansantasavalta, kansallislippu
1983 Mosambikin kansantasavalta, väliaikainen kansallislippu
1975–1982 Mosambikin kansantasavalta, presidentinlippu
1982–1990 Mosambikin kansantasavalta, presidentinlippu

Namibia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1884–1892 Saksan Lounais-Afrikka, Saksan merisotalippu
1893–1915 Saksan Lounais-Afrikka (Reichskolonialflagge)
1919–1928 Lounais-Afrikan mandaattialue (Etelä-Afrikka)
1928–1990 Lounais-Afrikan mandaattialue, Lounais-Afrikan huoltohallintoalue (Etelä-Afrikka)
1971– Lounais-Afrikan kansanjärjestön (SWAPO) lippu

Niger[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1922–1959 Ranskan Länsi-Afrikka, Nigerin itsehallinnollinen departementti (vuodesta 1958)
1922–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Nigerin itsehallinnollinen departementti, kuvernöörin lippu

Nigeria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka, kuvernöörin lippu
1888–1906 Lagosin siirtokunta (Iso-Britannia)
1879–1900 Kuninkaallinen Nigerin kauppakomppania (Iso-Britannia)
1900–1914 Pohjois-Nigerian protektoraatti (Iso-Britannia)
1900–1914 Etelä-Nigerian protektoraatti (Iso-Britannia)
1914–1952 Nigerian kruununsiirtomaa ja protektoraatti (Iso-Britannia)
1952–1960 Nigerian kruununsiirtomaa ja protektoraatti (Iso-Britannia)
1967–1970 Biafran tasavalta
1967 Beninin tasavalta

Norsunluurannikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1895–1959 Ranskan Länsi-Afrikka, Norsunluurannikon autonominen tasavalta (vuodesta 1958)
1895–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Norsunluurannikon autonominen tasavalta, kuvernöörin lippu

Päiväntasaajan Guinea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1968–1973 Päiväntasaajan Guinean tasavalta (rinnakkaisversio nykyiselle kansallislipulle)
1973–1979 Päiväntasaajan Guinean tasavalta (Francisco Macías Ngueman hallinto)

Ruanda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1959–1962 Ruandan kuningaskunta
1962–2001 Ruandan tasavalta

Sambia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1939–1953,
1963–1964
Pohjois-Rhodesian protektoraatti
1953–1963 Rhodesian ja Njassamaan liittovaltio
1964–1996 Sambian tasavalta

São Tomé ja Príncipe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1951–1974 São Tomén ja Príncipen merentakainen maakunta (Portugali), kuvernöörin lippu
1972– MLSTP-vapautusliikkeen lippu (Movimento de Libertação de São Tomé e Príncipe)

Senegal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1895–1958 Ranskan Länsi-Afrikka
1895–1960 Ranskan Länsi-Afrikka, Senegalin itsehallinnollinen departementti, Malin liittovaltio, kuvernöörin lippu
1958–1959 Senegalin itsehallinnollinen departementti (Ranskan unioni)
1959–1960 Malin liittovaltio (Ranskan unioni)

Seychellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1903–1961 Seychellien kruununsiirtomaa
1961–1976 Seychellien kruununsiirtomaa
1976–1977 Seychellien tasavalta
1977–1996 Seychellien sosialistinen tasavalta

Sierra Leone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka
1821–1888 Brittiläinen Länsi-Afrikka, kuvernöörin lippu
1889–1914 Sierra Leonen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)
1916–1961 Sierra Leonen kruununsiirtomaa (Iso-Britannia)

Somalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1903–1950 Brittiläinen Somalimaa
1950–1952 Brittiläinen Somalimaa
1952–1960 Brittiläinen Somalimaa

Sudan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1881–1899 Mahdilaisvaltio, kalifi Abdallahi ibn Muhammadin (mustan divisioonan) lippu[ah][216]
1899–1956 Anglo-egyptiläinen Sudan, kenraalikuvernöörin lippu
1956–1970 Sudanin tasavalta, kansallis-, valtio- ja kauppalippu

Swazimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1894–1902 Swazimaan kuningaskunta
1903–1967 Swazimaan protektoraatti (Iso-Britannia)

Tansania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1892 Saksan Itä-Afrikka, Saksan merisotalippu
1892–1903 Saksan Itä-Afrikka, Saksan merisotalippu[ai]
1903–1918 Saksan Itä-Afrikka, Saksan merisotalippu
1891–1918 Saksan Itä-Afrikka, kenraalikuvernöörin lippu
1919–1961 Tanganjikan Iso-Britannian mandaattialue[aj]
1961–1964 Tanganjikan tasavalta
1698–1963 Sansibarin sulttaanikunta
1963–1964 Sansibarin sulttaanikunta
1964– Sansibarin kansantasavalta
1964 Pemban kansantasavalta

Togo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1884–1914 Togomaan protektoraatti (Saksan keisarikunta)
1884–1892 Togomaan protektoraatti (Saksan keisarikunta), Saksan merisotalippu
1893–1914 Togomaan protektoraatti (Saksan keisarikunta), kenraalikuvernöörin lippu
1919–1956 Iso-Britannian Togomaan mandaattialue
1919–1956 Ranskan Togomaan mandaattialue
1957–1958 Togon autonominen tasavalta (Ranskan unioni)
1958–1960 Togon autonominen tasavalta (Ranskan unioni)

Tšad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1910–1959 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Tšadin autonominen tasavalta (vuodesta 1958)
1910–1960 Ranskan Päiväntasaajan Afrikka, Tšadin autonominen tasavalta, kuvernöörin lippu

Tunisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1230-luku-1570-luku Hafsidi-dynastian aikainen kauppalippu
1230-luku-1570-luku Hafsidi-dynastian aikainen kauppalippu (rinnakkaisversio)
1574–1831 Tunisia, kauppalippu (Osmanien valtakunta)
1831–1999 Tunisia, kansallis- ja kauppalippu
1800-luku Tunisin beyn lippu
1881–1956 Ranskan Tunisian protektoraatti (epävirallinen, käytössä rinnakkain kansallislipun kanssa)
1974 Islamilainen arabitasavalta

Uganda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1894–1966 Bugandan kuningaskunta
1914–1962 Ugandan protektoraatti
Maalislokakuu 1962 Ugandan kuningaskunta, väliaikainen lippu

Zimbabwe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1924–1964 Etelä-Rhodesian itsehallinnollinen siirtomaa
1953–1963 Rhodesian ja Njassamaan liittovaltio
1964–1968,
1979–1980
Etelä-Rhodesian itsehallinnollinen siirtomaa
1968–1979 Rhodesian tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1979–1980 Zimbabwe-Rhodesian lippu

Australia ja Oseania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1823–1831 Australian siirtokunnat, epävirallinen kansallislippu (National Colonial Flag)
1830-luku–1920-luku Australian siirtokunnat, epävirallinen kansallislippu (Australian Federation Flag)
1854 Victorian siirtokunta, Eurekan kapinallisten lippu
1903–1908 Australian liittovaltio, kansallislippu
1903–1909 Australian liittovaltio, kauppalippu

Cookinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1858–1888 Rarotongan kuningaskunta
1888–1893 Rarotongan kuningaskunta
1893–1901 Cookinsaarten federaatio
1973–1979 Cookinsaaret

Fidži[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1865–1867 Fidžisaarten yhdistyneet heimot
1867–1869 Baun kuningaskunta
1869–1871 Laun kuningaskunta
1871–1874 Fidžin kuningaskunta
1877–1883 Fidžin siirtomaa
1883–1903 Fidžin siirtomaa
1903–1908 Fidžin siirtomaa
1908–1924 Fidžin siirtomaa
1924–1970 Fidžin siirtomaa

Guam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1917–1960 Guamin territorio (Yhdysvallat)

Kiribati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1937–1979 Gilbert- ja Ellicesaaret, valtiolippu[ak] (Iso-Britannian protektoraatti)

Marshallinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1878–1894 Raliksaarten lippu
1885–1892 Saksan Mikronesia, Saksan merisotalippu
1893–1914 Saksan Mikronesia (Reichskolonialflagge)
1888–1905 Saksan Mikronesia, Jaluitin kauppakomppanian lippu
1947–1965 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)
1965–1979 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)

Mikronesian liittovaltio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1892 Saksan Mikronesia, Saksan merisotalippu
1893–1914 Saksan Mikronesia (Reichskolonialflagge)
1947–1965 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)
1965–1978 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)

Nauru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1886–1892 Saksan Mikronesia, Saksan merisotalippu
1893–1914 Saksan Mikronesia (Reichskolonialflagge)

Palau[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1899 Espanjan Itä-Intia
1899–1914 Saksan Uusi-Guinea (Reichskolonialflagge)
1947–1965 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)
1965–1981 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)

Papua-Uusi-Guinea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1884–1892 Saksan Uusi-Guinea, Saksan merisotalippu
1893–1914 Saksan Uusi-Guinea (Reichskolonialflagge)
1884–1914 Saksan Uusi-Guinea, Saksan Uuden-Guinean kauppakomppanian lippu
1919–1965 Australian Uuden-Guinean mandaattialue, Australian Papua-Uuden-Guinean huoltohallintoalue (vuodesta 1949)
1884–1949 Brittiläinen Uusi-Guinea, Australian Papuan territorio (vuodesta 1906)
1965–1970 Australian Papua-Uuden-Guinean huoltohallintoalue
1970–1971 Australian Papua-Uuden-Guinean huoltohallintoalue

Pohjois-Mariaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1885–1892 Saksan Mikronesia, Saksan merisotalippu
1893–1914 Saksan Mikronesia (Reichskolonialflagge)
1947–1965 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)
1965–1972 Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalue (käytetty yhdessä Yhdysvaltain lipun kanssa)
1972–1981 Pohjois-Mariaanien liittovaltio, kansallislippu (vuoteen 1976 epävirallinen) (Yhdysvallat)
1981–1989 Pohjois-Mariaanien liittovaltio, kansallislippu (Yhdysvallat)

Ranskan Polynesia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1788–1843 Tahitin kuningaskunta
1843–1880 Tahitin protektoraatti (Ranska)
1858–1889 Rurutun kuningaskunta
1889–1900 Rurutun protektoraatti (Ranska)
1856–1891 Rimataran kuningaskunta
1891–1900 Rimataran protektoraatti (Ranska)
1800-luku–1880 Raiatean kuningaskunta
1880–1897 Raiatean protektoraatti (Ranska)
1800-luvun alkupuolisko–1888 Bora Boran kuningaskunta
1700-luku–1895 Huahinen kuningaskunta
1832–1843 Tuamotun kuningaskunta
1832–1843 Mangarevan kuningaskunta

Salomonsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1906–1947 Salomonsaarten protektoraatti (Iso-Britannia)
1947–1956 Salomonsaarten protektoraatti (Iso-Britannia)
1956–1966 Salomonsaarten protektoraatti (Iso-Britannia)
1966–1977 Salomonsaarten protektoraatti (Iso-Britannia)

Samoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1850-luku–1870-luku Samoalla 1800-luvulla käytössä ollut lippu[217][al]
1899–1914 Saksan Samoa (Reichskolonialflagge)
1914–1920 Uuden-Seelannin miehityshallinnon lippu
1920–1962 Länsi-Samoan mandaattialue, valtiolippu
1948–1949 Länsi-Samoan mandaattialue, kansallislippu

Tonga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1830-luku–1875 Tongan kuningaskunta [218]

Tuvalu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1892–1976 Gilbert- ja Ellicesaaret, valtiolippu[ak] (Iso-Britannian protektoraatti)
1976–1978 Tuvalun protektoraatti, valtiolippu (Iso-Britannia)[219]
1978–1995 Tuvalun kuningaskunta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu[220]
1995 Tuvalun kuningaskunta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu[219]
1996–1997 Tuvalun kuningaskunta, kansallis-, kauppa- valtio- ja sotalippu[219]

Uusi-Seelanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1834–1840 Uuden-Seelannin yhdistyneet maoriheimot
1867–1869 Uuden-Seelannin siirtokunnan ensimmäinen lippu, käytetty siirtokunnan aluksissa
1900–1902 Uuden-Seelannin dominio, kansallislippu

Vanuatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1887–1906 Vanuatu, Iso-Britannian ja Ranskan yhteisen laivastokomission lippu
1906–1952 Uusien Hebridien yhteishallintoalue (käytetty yhdessä Ranskan kansallislipun kanssa, vuosina 1940–1945 Vapaan Ranskan lipun kanssa)
1952–1980 Uusien Hebridien yhteishallintoalue (käytetty yhdessä Ranskan kansallislipun kanssa)

Wallis ja Futuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1860–1886 Uvean kuningaskunta (Ranskan protektoraatti)
1886–1887 Wallis ja Futunan protektoraatti (Ranska)
1887–1910 Wallis ja Futunan protektoraatti (Ranska)
1910–1985 Wallis ja Futunan protektoraatti (Ranska)

Etelä-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1812 Argentiinan vallankumouksellisten lippuvariaatioita, Belgranon lippu
1812–1818 Argentiinan vallankumouksellisten lippuvariaatioita, Manchan lippu (Argentiinan tasavallan kansallislippu 1816-1818)
1812–1831 Rio de la Platan yhdistyneet maakunnat (Provincias Unidas en Sud-América)
1815–1820 Vapaiden kansojen liitto (Liga de los Pueblos Libres)
1818–1830 Argentiinan tasavalta, kansallislippu
1831–1861 Argentiinan valtioliitto (Confederación Argentina), kansallislippu
1852–1861 Buenos Airesin tasavalta

Bolivia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1812–1831 Rio de la Platan yhdistyneet maakunnat (Provincias Unidas en Sud-América)
1825–1826 Bolivian tasavalta, kansallis- ja kauppalippu
1825–1826 Bolivian tasavalta, valtiolippu
1826–1836,
1839–1851
Bolivian tasavalta, kansallis- ja kauppalippu
1826–1836,
1839–1851
Bolivian tasavalta, valtiolippu

1836–1839 Perun ja Bolivian valtioliitto
1851–2010 Bolivian tasavalta, sotalippu

Brasilia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1630–1654 Uuden-Hollannin siirtokunta (Alankomaiden Brasilia)
1816–1821 Portugalin, Brasilian ja Algarven yhdistynyt kuningaskunta
1822 Brasilian kuningaskunta
1822–1870 Brasilian keisarikunta
1870–1889 Brasilian keisarikunta
1889 Brasilian yhdysvallat
1889–1960 Brasilian yhdysvallat
1960–1968 Brasilian yhdysvallat
1968–1992 Brasilian liittotasavalta

Chile[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1500-luku–1700-luku Mapuchejen Araucon sodassa käyttämä lippu
1812–1814 Chilen autonominen tasavalta, ensimmäinen lippu
1812–1814 Chilen autonominen tasavalta, ensimmäinen lippu (rinnakkaisversio)
1814–1817 Andien armeijan lippu
1817–1818 Chilen autonominen tasavalta, toinen lippu
1818–1834 Chilen tasavalta, kansallislippu
1860–1862 Araucanian ja Patagonian kuningaskunta
1876–1888 Pääsiäissaaren kuningaskunta

Ecuador[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1809–1812 Quiton vallankumouksellisten lippu
1820–1822 Guayasin maakunnan itsenäisyyssodan aikainen lippu
1822 Guayasin maakunnan itsenäisyyssodan aikainen lippu
1822–1830 Suur-Kolumbian tasavalta
1830–1835 Ecuadorin tasavalta
1835–1845 Ecuadorin tasavalta
1845 Ecuadorin tasavalta
1845–1860 Ecuadorin tasavalta

Falklandinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1876–1925 Falklandinsaarten kruununsiirtomaa
1925–1948 Falklandinsaarten kruununsiirtomaa
1948–1999 Falklandinsaarten kruununsiirtomaa (vuodesta 1983 Ison-Britannian merentakainen alue)

Guyana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1875–1906 Brittiläinen Guyana
1906–1919 Brittiläinen Guyana
1919–1955 Brittiläinen Guyana
1955–1966 Brittiläinen Guyana

Kolumbia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1811–1816 Uuden Granadan yhdistyneet maakunnat
1819–1820 Suur-Kolumbian tasavalta
1820–1821 Suur-Kolumbian tasavalta
1821–1831 Suur-Kolumbian tasavalta
1834–1861 Uuden Granadan tasavalta, Granadan valtioliitto (vuodesta 1858)
1861 Uuden Granadan yhdysvallat
1861–1886 Kolumbian yhdysvallat

Paraguay[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1811 Paraguayn tasavalta, ensimmäinen väliaikainen lippu
1811 Paraguayn tasavalta, toinen väliaikainen lippu
1811–1812 Paraguayn tasavalta, kolmas väliaikainen lippu
1812–1826 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1826–1842 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1842–1954 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1954–1988 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1988–1990 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu
1990–2013 Paraguayn tasavalta, kansallis-, kauppa- ja valtiolippu

Peru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1821–1822 Perun tasavalta

1822 Perun tasavalta
1822–1825 Perun tasavalta
1825–1836,
1839–1950
Perun tasavalta, valtiolippu

1836–1839 Perun ja Bolivian valtioliitto

Suriname[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1959–1975 Alankomaiden Guyana, kansallislippu
1966–1975 Alankomaiden Guyana, kuvernöörin lippu

Uruguay[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1812–1831 Rio de la Platan yhdistyneet maakunnat (Provincias Unidas en Sud-América)
1815–1820 Vapaiden kansojen liitto (Liga de los Pueblos Libres)
1825–1828 Juan Antonia Lavallejan joukkojen lippu (Treinta y Tres Orientales)
1828–1830 Uruguayn tasavalta, kansallislippu

Venezuela[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1810–1812, 1813–1814 Venezuelan tasavalta

1817 Venezuelan tasavalta
1819–1820 Suur-Kolumbian tasavalta
1820–1821 Suur-Kolumbian tasavalta
1821–1830 Suur-Kolumbian tasavalta

1830–1836 Venezuelan tasavalta

1836–1859 Venezuelan tasavalta

1859 Venezuelan tasavalta

1859–1863 Venezuelan tasavalta

1863–1905 Venezuelan tasavalta

1905–1930 Venezuelan tasavalta

1930–2006 Venezuelan tasavalta, kansallis- ja kauppalippu (vuoteen 1954 myös valtio- ja sotalippu)

1954–2006 Venezuelan tasavalta, valtio- ja sotalippu

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alankomaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1572–1652 Hollannin tasavalta (Prinsenvlag)
1652–1795 Hollannin tasavalta (Statenvlag)
1795–1806 Batavian tasavalta

Albania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1800-luku Albaanien käyttämä kansallislippu (Osmanien valtakunta)
1912 Albania, väliaikaisen hallituksen lippu
1912–1914 Albania, väliaikaisen hallituksen lippu
1914–1920 Albanian ruhtinaskunta
1920–1926 Albanian ruhtinaskunta, Albanian tasavalta (vuodesta 1925)
1926–1928 (1934?) Albanian tasavalta (Albanian kuningaskunta 1928-34?)
1934–1939 Albanian kuningaskunta
1939–1943 Suur-Albanian kuningaskunta (Italian kuningaskunta)
1939–1943 Suur-Albanian kuningaskunta (Italian kuningaskunta), kenraalikuvernöörin lippu
1943–1944 Albanian tasavalta (Saksan protektoraatti)
1944–1946 Albanian tasavalta
1946–1992 Albanian sosialistinen kansantasavalta, valtio- ja sotalippu maalla
1958–1992 Albanian sosialistinen kansantasavalta, valtiolippu merellä
1945–1992 Albanian sosialistinen kansantasavalta, kauppalippu
1946–1954 Albanian sosialistinen kansantasavalta, sotalippu merellä
1954–1958 Albanian sosialistinen kansantasavalta, sotalippu merellä
1958–1992 Albanian sosialistinen kansantasavalta, sotalippu merellä

Andorra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1300-luku–1806 Andorran ruhtinaskunta
1806–1866 Andorran ruhtinaskunta
1866–1939 Andorran ruhtinaskunta

Belgia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1000-luku–1795 Liegen kirkkoruhtinaskunta
1781–1797 Itävallan Alankomaat
1789–1791 Liegen tasavalta
1790 Belgian yhdysvallat (Brabantin vallankumous)
1815–1830 Alankomaiden yhdistynyt kuningaskunta
1830–1831 Belgian vallankumouslippu
1883–1920 Moresnetin puolueettoman alueen lippu (epävirallinen) (Belgian ja Preussin yhteishallinto)

Bosnia ja Hertsegovina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippu Käytössä Hallitus
1831–1832 Bosnian vallankumouslippu (Osmanien valtakunta)
1878 Bosnian valtio
1878–1908 Bosnian maakunta, Itävalta-Unkarin miehityshallinto (Hertsegovinan lipussa käänteiset värit)
1908–1918 Bosnian maakunta (Itävalta-Unkarin keisarikunta)