Joskus muinoin Charlien enkeleiden ja monenkarvaisten tyttöbändien ollessa vielä muotia, joku ranskalais-kanadalainen animaatiopomo laskelmoi kahden hyvin erilaisen konseptin yhdistämisestä kokonaisen tytöille suunnatun vauhdikkaan piirrossarjan muodossa. Tuohon aikaan toiminta-animaatio oli vielä pitkälti poikien juttuja, joten konseptista suunniteltiin alusta asti mahdollisimman repäisevää ja erottuvaa tapausta. Toisaalta eri medioita tehokkaasti hyödyntävää hybridituotteistamistakin oli jo menestyksekkäästi viljelty Japanissa aina 1980-luvun alkuvuosista asti. Aiheesta kiinnostuneille voin suositella alkajaisiksi vaikkapa Creamy Mamia sekä Bubblegum Crisistä, kahta kasarivuosien genreklassikkoa.
Ennen pilottijakson tuottamistakaan koko musiikkiaspekti oli kuitenkin jo pitkälti pudonnut kuvioista, arvatenkin monimutkaisten ja kalliiden järjestelyiden vuoksi. Muistona alkuperäisistä luonnoksista ensimmäinen episodi kuitenkin sisältää pahan kitaristin valloittamassa maailmaa mielenhallintateknologiaa hyödyntävän musiikkihärpäkkeensä avulla. Meno oli toisin sanoen Spies-tytöissä jo alkumetreillä riemastuttavan typerää, ja sarjan edetessä altaan syvä pääty tuntui kerta toisensa jälkeen vain syvenevän entisestään. Hilpeästi yliampuva tyyli myös vetosi kohdeyleisöönsä: Spies-tyttöjen seikkailu on jatkunut muutamaa välivuotta lukuun ottamatta rapiat pari vuosikymmentä, ja viimeisin – seitsemäs – tuotantokausikin pärähti Gallian televisioihin vasta vähän reilu viikko sitten.
Spies-tytöt ei siis nimestään huolimatta kerro Spice Girlsin tai minkään muunkaan ysärivuosien suositun tyttöbändin siekailuista, vaan kyseessä on eri maanosien ja vuosikymmenten populäärikulttuurien vaikutteita tilkkutäkkimäisesti yhdistelevä humoristinen (tyttöjen?) toimintapiirretty. Sarjan keskeinen henkilökaarti koostuu Samin, Alexin ja Gloverin muodostamasta teinityttötriosta, joka sattuu syystä tai toisesta olemaan valtion salaisen palvelun leivissä ja panemaan lihoiksi erilaisten suuruudenhullujen sekopäiden mielikuvituksellisia maailmanvalloitussuunnitelmia. Tyypillisesti nämä mainitut ”pläänit” sattuvat vielä pyörimään kaikenlaisen pinnallisen ja turhamaisen, kuten muodin ja ulkonäön kaltaisen turhakkeen ympärillä. Tyypillisesti samaiset temput ja niksit myös sisältävät jos jonkinlaista muodonmuutosta, aivopesua, hassuja vaateparsia, räjähdyksiä ja muuta asiaan kuuluvaa videopelimäistä viihdekuvastoa sekä hassuja sattumuksia.
Saatan saada seuraavasta iänikuisen mainehaitan, mutta olen ihan miessukupuolen edustajanakin aina pitänyt Spies-tyttöjen aivottomasta menosta – siis aivan ensimmäisestä jaksosta lähtien, jonka näin muinoin ihan tuoreeltaan. Turhan moni länsimainen piirretty tuntuu nykyäänkin ottavan itsensä tosissaan ja lähinnä pyrkivän kilpailemaan toisten samanlaisten kanssa mälsässä kaavamaisuudessa. Joku visuaalisesti umpitylsä Rick & Morty tai silmät verta vuotamaan saava Bojack Horseman esimerkiksi toimivat omalla kohdallani lähinnä vahvana unilääkkeenä, kun taas 1970-luvun campin, eksploitaation, ranskalaisten sarjakuvien sekä animen suuntaan luovalla ja pirteän energisellä otteella kumartava Spies-tytöt tempaa vanhan patunkin mukaansa kuin vettä vain – jos ego vain kestää tällaista pölhöä purkkapalloviihdettä. Ranskalaiset ovat selvästi ymmärtäneet, kuinka animaation ei tarvitse olla mitenkään erityisen järjellistä tai realistista taidetta, kunhan jälki vain on sopivan överiä ja ilmaisuvoimaista.
Yksi asia kuitenkin kaipaa vielä pientä tarkennusta. Spies-tytöissä kun sattuu ja tapahtuu vaikka mitä kekseliästä, kuten jo aiemmin tulinkin jo maininneeksi. Jälkikäteen moni internetin puhuva pää onkin huomannut sarjassa viittauksia jos minkälaisiin seksuaalisiin fantasioihin ja fetisseihin. Tämähän ei ole mikään uusi juttu, vaan ihmiset tuntuvat aina huvikseen yrittävän etsiä vanhoista sarjoista ja elokuvista viittauksia milloin mihinkin tuhmuuksiin: Looney Tunes esimerkiksi sisältää myös vihjailevaa ja pikkutuhmaa huumoria, vaikka tekijät itse ovatkin vanhemmalla iällä kertoneet monen mehukkaamman homo- ja queer-tulkinnan olevan pohjimmiltaan täyttä palturia. Samoin Disney-leffoista on ollut moni löytävinään viittauksia seksuaalisiin alakulttuureihin ja perversioihin, vaikka yhteydet saattavat olla parhaimmillaankin lähinnä viitteellisiä, pidettiinhän moista toimintaa aikoinaan moraalisesti paheellisena, ja tarinoiden roistoilla voi ihan siksikin olla tiettyjen negatiivisten stereotypioiden kanssa yhteisiä, todellisuudessa kuvottavaksi tai pahaksi koettuja piirteitä.
Yritän edellisellä sanoa, että vaikka näin jälkikäteen joku ehkä onkin näkevinään Spies-tytöissä jonkinlaista eroottissävytteistäkin kuvastoa, en henkilökohtaisesti usko tekijöiden tarkoituksella sijoittaneen teokseensa tarkoituksella mitään päivänpaistetta kestämätöntä, ei edes härskiä tai monimielistä huumoria. Internetin päivystävien pornomaanikkojen piirien ulkopuolella tuskin kukaan lienee koskaan moista väittänytkään, eivät edes aiheesta karikatyyrimäisen helposti provosoituvat vanhoilliset piirit rapakon molemmin puolin. Spies-tytöt on ihan vain hauska, persoonallinen ja tarkoituksellisen lennokas toimintapiirretty, joka potkaisee korkokengällään hilpeästi lähes minkä tahansa viime vuosien kaavoihin kangistuneen jenkkituotoksen hampaat kurkkuun ja munaskuut vatsaontelon syvänteisiin häpeämään olemassaoloaan.
