Dokumentti
Dario Argento Panico, ohjaus Simone Scafidi. 101 min. K12.
★★★★
Dario Argento, 83, on italialaisen kauhuelokuvan, giallon, grande maestro. Simone Scafidin dokumenttielokuva pyrkii löytämään ihmisen elokuvaohjaajan takaa, ja onnistuukin siinä sen verran kuin Argento haluaa itsestään paljastaa.
Argenton elokuvat ovat olleet menestyksiä ja niistä on tullut kulttifilmejä, mutta italialaisen elokuvan virallisten tahojen suhtautumista häneen kuvaa hyvin se, mitä Scafidi kertoi vieraillessaan dokumenttinsa lehdistönäytöksessä: Argento kutsuttiin ensimmäistä kertaa Venetsian elokuvajuhlille hänestä kertovan dokumentin vuoksi, ei koskaan hänen omien elokuviensa ansiosta.
Dario Argento eli valokuvien ja elokuvien maailmassa lapsuudestaan asti. Hänen äitinsä valokuvasi työkseen italialaisen elokuvan kaunottaria ja isä työskenteli italialaista elokuvaa ulkomaille myyvässä Unitalia-firmassa. Myöhemmin Salvatore-isä tuotti lukuisia poikansa elokuvia.
Argento tunnetaan kauhuelokuvistaan, mutta hän oli mukana myös italowestern-genressä. Hän oli yksi Sergio Leonen Huuliharppukostajan (1968) käsikirjoittajista ja jo ennen sitä hän oli ollut kirjoittamassa useita lännenelokuvia. Argento mainitseekin Leonen yhtenä häneen vaikuttaneista ohjaajista.
Argento teki maineikkaimmat elokuvansa 1970–1980-luvuilla. Ne ovat hyvinkin brutaaleja, mutta myös fantasian- ja unenomaisia. Epätodellisuus pehmentää niitä, mutta myös syventää niiden psykologisia painotuksia. Kauhu nousee ennen kaikkea ihmisen sisältä.
Lähes aina Argento käytti elokuviensa tähtinä englantilaisia tai amerikkalaisia näyttelijöitä, sellaisia kuin Tony Musante, Michael Brandon, David Hemmings, Jessica Harper ja Jennifer Connelly.
Kuvakompositioiden, värien ja musiikin käyttäjänä Argento on ollut ihailemansa Hitchcockin veroinen. Hänen vanhat ohjaustyönsä ovat genrensä klassikkoja, mutta kuten Argenton tuorein ohjaustyö Dark Glasses – mustat lasit (2022) osoittaa, ohjaajan tyyli ei nykyaikana enää oikein kanna.
Parhaan työnsä viime vuosina Argento onkin tehnyt näyttelijänä Gaspar Noén hienossa, vanhasta pariskunnasta kertovassa elokuvassa Vortex (2021).
Dokumentin kehystarinana on Argenton matka syrjäiseen maaseutuhotelliin kirjoittamaan uutta käsikirjoitusta. Näin hän on tehnyt usein, mutta nyt vanha mestari marisee, vaikka hänet otetaan hotellissa vastaan kuin kuninkaallinen. ”Mihin minut on oikein tuotu”, hän jäkättää agentilleen.
Kehystarinan välissä puhuvat Argenton tyttäret Fiorella ja Asia, ex-vaimo Marisa Casale, ja Argentoa ihailevat elokuvaohjaajat Guillermo del Toro, Gaspar Noé ja Nicolas Winding Refn sekä monet aiemmat yhteistyökumppanit.
Isänsä elokuvissa usein näytellyt Asia on suorapuheisin ja henkilökohtaisin haastateltava, ohjaajat taas valuttavat ylisanoja hieman siihen tapaan kuin tällaisissa dokkareissa on tapana. Vanhat yhteistyökumppanit valottavat olosuhteita, joissa Argento elokuviaan on tehnyt, sekä myös italialaisen elokuvan nykytilaa.
Esimerkiksi ohjaaja Luigi Cozzi sanoo, että italialainen elokuva muuttui kun televisiosta tuli sen pääasiallinen rahoittaja. Elokuvantekijöiden piti alkaa ottaa huomioon television moraaliset rajoitukset, eivätkä Argenton tapaisten ohjaajien kiihkeät ja rankat visiot enää tulleet kyseeseen.
Dokumentissa Dario Argento matkustaa maaseutuhotelliin kirjoittamaan uutta elokuvaa.
Mutta entä kysymys siitä, kuinka syvälle Argenton mysteeriin dokumentti pääsee? Scafidi kysyy Argenton elokuvassa Opera (1987) pääosaa esittäneeltä Cristina Marsillachilta, kuka Argento oikein on. Lähes kyyneliin purskahtava Marsillach sanoo mietittyään, ettei todellakaan tiedä.
Argenton omat uudet ja arkistolausunnot eivät liioin hirveästi valaise hänen sisintään. Lopulta vanha ohjaaja toteaa, että aikoo jatkossakin seurata uniaan sekä pimeää puoltaan, josta hänen elokuvansa kumpuavat.
Ja hymyilee kauniisti kameralle ja meille.
Käsikirjoitus Simone Scafidi. Manlio Gomarasca ja Davide Pulici, mukana muun muassa Asia Argento, Marisa Casale, Luigi Cozzi, Guillermo del Toro.