Manchester City piti etulyöntiasemansa Valioliigan mestaruustaistelussa, mutta koki kaksi suurta takaiskua vierasottelussa Tottenhamia vastaan. Kevin De Bruynen ja Edersonin loukkaantumiset varjostivat vieraiden tärkeää 2-0-voittoa.

Pisteet Pohjois-Lontoosta nostivat Cityn ennen päätöskierrosta Valioliigan kärkipaikalle kaksi pistettä Arsenalin edelle. Tottenham menetti samalla mahdollisuutensa top 4 -sijoitukseen.

Ottelun avauspuolisko mentiin tasaisissa merkeissä. Paras maalipaikka saatiin 44. minuutilla, kun City on hyvin lähellä johtomaalia. Radu Dragusin pelasti sankarillisesti Tottenhamin takaiskulta blokkaamalla Bernardo Silvan laukauksen maaliviivalta.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
Paitsio tai ei, mutta hyvänen aika sentään mikä PELASTUS Radu Dragusinilta!🚫🔥

#Valioliiga

Cityn painostus tuotti tulosta toisen puoliskon alussa. 51. minuutilla. De Bruyne tarjoili ja Erling Haaland viimeisteli suoraan syötöstä vieraat johtoon. De Bruyne oli lähellä osumaa itse muutama minuutti aiemmin, mutta tuolloin Vicarion erinomainen venytys säilytti lukemat tasoissa.

Vain kuusi minuuttia avausmaalista City koki kauhun hetkiä, kun De Bruyne loukkasi itseään kaksinkamppailussa Pape Matar Sarrin kanssa. Tuskaisesti karjaissut belgialainen makasi minuutteja maissa, mutta pystyi toistaiseksi jatkamaan ottelua.

Pian City koki lisää kolhuja. Cristian Romero tavoitteli palloa ja osui polvellaan rajusti Edersonin päähän. Brassivahti olisi halunnut jatkaa ottelua, mutta Pep Guardiola otti mahdollisesti aivotärähdyksen saaneen maalivahtinsa vaihtoon Stefan Ortegan astuessa tilalle.

Myös aiemmin itseään loukannut De Bruyne siirtyi samalla penkin puolelle.

Tottenham sai ottelun viimeisellä viisiminuuttisella vielä huippupaikan tasoitusmaaliin Manuel Akanjin pahan pallonmenetyksen seurauksena. Son Heung-Min pääsi nokikkain Ortegan kanssa ja laukoi lopulta päin vastaantullutta saksalaista.

ESPN FC

@ESPNFC
SON HEUNG-MIN'S ONE-ON-ONE CHANCE TO BRING SPURS LEVEL IS SAVED BY ORTEGA!!! 😳

PEP COULDN'T BELIEVE IT 😂

Hetkeä myöhemmin tapahtui toisessa päässä Jeremy Doku hankki Citylle rangaistuspotkun ratkaista. Haaland sijoitti kuulan varmasti vasempaan ylänurkkaan ratkaisten yhden kauden tärkeimmistä voitoista vierasjoukkueelle.

City kohtaa sunnuntain päätöskierroksella kotonaan West Hamin. Arsenal puolestaan isännöi Evertonia.

LUE MYÖS!