Varma kesän merkki: Yötön yö alkoi! – Stara

Varma kesän merkki: Yötön yö alkoi!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kesän saapuminen näkyy paitsi lämpötilojen nousussa, myös päivänvalon määrän ja päivän pituuden kasvuna. Yksi säästä riippumaton ja varma kesän merkki on yöttömän yön alkaminen.

Yötön yö on nyt virallisesti alkanut Utsjoella. STT:n mukaan aurinko paistaa Utsjoella yhtäjaksoisesti kahden kuukauden ajan. Aurinko ei siis kyseisenä aikana laskeudu lainkaan horisontin alapuolelle.

Yöttömän yön raja kulkee Suomessa Kemi-Kuusamo-Linjan pohjoispuolella. Yöt ovat kuitenkin valoisia koko Suomessa kesäaikaan. Eteläisessäkin Suomessa päästään nauttimaan valoisista kesäöistä noin kahden ja puolen kuukauden ajan.

Pohjoisen yöttömän yön alkamispäivä vaihtelee. Esimerkiksi Kittilässä se alkaa tyypillisesti toukokuun lopussa ja Rovaniemellä kesäkuun alussa. Yötön yö johtuu maapallon pyörimisakselin kaltevuudesta kiertorataan nähden. Kesällä planeetan pohjoinen puolisko on kallistunut aurinkoon päin.