Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestys (2024) on kaksikerroksinen tarina, jossa on tarina tarinan sisällä. Kehystarinan miljöö on 1600-luvun Turku, ja ns. sisätarinan miljöö on 30-vuotisen sodan taistelukentät mm. Saksassa. Molemmat ovat fiktiota. Kirjailijan mukaan joitakin historiallisia faktoja kirjassa esiintyy, mutta myös niiden osalta on voitu käytää kirjailijan vapautta. "Ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä kirjailija kertoo", toteaa Lipasti kirjailijan jälkisanoissa.
Kehystarinan kertojana on nuori orpopoika Påvel, jonka äiti on istutettu huorapenkkiin Påvelin syntymän jälkeen, koska pojan isästä ei ole tietoa. Påvelin rujo käsi on vammautunut synnytyksessä, ja sen vuoksi häntä nimitellään ja nöyryytetään monin tavoin. Pojan tilanne kuitenkin kohenee, kun nuori sodasta palaava luutnantti Ströbel asettuu asumaan pojan kanssa ja alkaa pitää hänestä huolta. Påvel on luutnantin suojatti ja palvelija. Hän osoittautuu terävä-älyiseksi, ja luutnantin opetettua kirjaimet, hän oppii myös lukemaan. Lukutaidon myötä maailma ja sen salaisuudet avautuvat mullistavalla tavalla.
Ns. sisätarinan kertojana on luutnantti Ströbel, jonka päiväkirjamaisissa lähettämättömissä kirjeissä kauheat sotakokemukset kuvaillaan tarkasti ja inhorealistisesti. Påvel ihmettelee lukiessaan joitakin kohtia, jotka tuntuvat ristiriitaisilta siihen verrattuna, mitä luutnantti on kertonut, mutta koska lukutaito on salattava, hän jättää asiat sikseen, eikä kysele turhia.
Kehystarinan avulla kuvaillaan mielenkiintoisten ja aidonoloisten henkilöhahmojen elämää 1600-luvun Turussa. On monenlaisia ammatinharjoittajia, on kuria ja järjestystä ylläpitävä raati ja on kiihkeä piispa, joka aika ajoin saarnaa kaikki suomalaistollot alimpaan helvettiin. Hän on kuitenkin myös avoin uudistuksille, joista tärkeimpänä on luutnantti Ströbelin ulkomailta mukanaan tuoma ajatus kirkon penkeistä, joissa väki voisi istua [Ennenkuulumatonta!] omilla paikoillaan [Missä järjestyksessä?].
Ströbel on taiteellisesti lahjakas ja piirtää penkeistä kuvat, joiden avulla puuseppämestari voi alkaa valmistaa penkkejä. Niiden valmistumista odoteltaessa alkaa kaupunkilaisten kiihkeä haaveilu omasta, mahdollisimman hyvästä paikasta. Kaupunkilaiset haluavat korostaa omaa tärkeyttään ja vaikuttaa siihen, että Ströbel järjestää kullekin parhaan paikan. Keinot ovat moninaiset.
Kiihkeän paikkakilpailun lisäksi kirjasta löytyy rakkautta, vakava aviorikos seurauksineen, aarteen etsintää, tutkinta- ja rangaistusmenetelmien esittelyä, ennakkoluuloja ja juoruilua sekä uuden elämänvaiheen aloittamista. Toisille se voi olla hieman onnekkaampi kuin toisille. Loppu on seesteinen, mutta en ole varma, onko se onnellinen.
Påvel ihmetteli jotain luutnantti Ströbelin kirjeitä lukiessaan. Minäkin ihmettelin mm, sitä, miksi niissä välillä puhuttiin eversti Ströbelistä, miten se luutnantin jalka-asia oikein meni ja sitä, oliko Ströbel sodassa ollutkaan. Lisäksi jäin miettimään Påvelin kainaloa. Oliko se syynä Seiliin päätymiselle, vai oliko se vain helppo syy saada asiat halutulle mallille, järjestykseen?
Kuvan osoite: https://www.suomalainen.com/products/luutnantti-strobelin-istumajarjestys-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti